Hunaja deittailijan salaisena aseena

Artikkeli millä tavoin sinkku voi hyödyntää hunajaa. Hunajaa on käytetty lemmen nostattamiseen ja seksuaalisen aktiivisuuden lisäämiseen jo keskiajalla.  Ei ole sattumaa, että kuherruskuukausi tunnetaan ainakin englanninkielisillä alueilla nimellä hunajakuukausi (honeymoon).

Mehiläiset lentävät jopa 25 km/h, ja keräävät mettä parin kilometrin säteeltä (melkoinen saavutus sellaiselle peukalonkynnen kokoiselle öttiäiselle). 

Yhdellä reissulla mehiläinen saattaa vierailla sadassakin kukassa. 

Juu ei, nyt ei ole tarkoitus kertoa sen enempää kukista ja mehiläisistä (tiedät ne jutut jo).

Harrastan mehiläistenhoitoa, ja olen sitä kautta kiinnostunut mehiläisten tuottaman hunajan käyttökohteista ja hunajan mahdollisista terveyshyödyistä. 

Kirjoitin tämän artikkelin kertoakseni, millä tavoin sinkku voi hyödyntää hunajaa.

Hunaja – hyödyt ja ideat

  • Katso alta leikkimieliset ideat!
  • Hunaja: lemmenjuoma?
  • Onko hunaja lemmenjuoma?

Päätin selvittää asian.

Kahden minuutin googletuksen jälkeen minulla oli koossa jo kolme hyvää lemmenjuomareseptiä, joissa käytetään hunajaa sekä makeutusaineena että seksuaalivietin nostattajana.

Muina ainesosina oli esimerkiksi libidoa kohentavaa macaa, potenssilääkkeenä pidettyä pakurikääpää ja mustikkaa sekä puolukkaa. Näiden metsämarjojen antioksidanttien uskotaan kohentavan sekä nais- että mieskuntoa. 

Hunajaa on käytetty lemmen nostattamiseen ja seksuaalisen aktiivisuuden lisäämiseen jo keskiajalla. 

Hunajassa on B-vitamiinia ja booria, joita tarvitaan miesten testosteronin muodostamiseksi.

Ei ole sattumaa, että kuherruskuukausi tunnetaan ainakin englanninkielisillä alueilla nimellä hunajakuukausi (honeymoon). Kerrotaan, että Muinaisessa Persiassa pariskunnat joivat kokonaisen kuukauden häiden jälkeen hunajapitoisia juomia, jotta liitosta tulisi menestyksekäs.

Hunaja pitää yllä vastustuskykyä 
Nyt jos koskaan on tärkeää pitää yllä omaa vastustuskykyä. 

Jos kurkku on vähänkään kipeä tai olo tuntuu tukkoiselta, ei treffeille ole mitään asiaa. 
Hunaja voi auttaa välttymään flunssilta. Jos kuitenkin saat flunssan, voi hunaja nopeuttaa parantumista ja lievittää kurkkukipua.

Hunajaa käytetään paljon myös yskän hoitoon. Jopa lääkärit suosittelevat nykyään hunajaa yskänlääkkeiden sijaan. 
Hunaja taitaa olla vanhin kotilääkintäkeino, sillä sitä on käytetty lääkinnällisissä tarkoituksissa jo Antiikin Roomassa, Kreikassa ja Egyptissä. 
Muinaisessa Egyptissä käytetyistä parantavista aineista tunnetaan noin 900, ja niistä 500 sisältää hunajaa.

Hunaja voi siis auttaa muun muassa:

  • virtsakiviin
  • kestävyyden (kuten urheilusuoritusten aikaisen kestävyyden) parantamiseen
  • haavan hoitoon
  • viruksien ja tautien ehkäisyyn
  • flunssaan, nuhaan ja kurkkukipuun
  • yskään
  • painonhallintaan
  • pahanhajuisen hengityksen ehkäisemiseen (suutele huoletta raikkaalla suulla!)
  • suoliston tautien ja ruoansulatusvaivojen ehkäisemiseen
  • turvotukseen
Hunaja deittailijan salaisena aseena 1 | 1 Tapahtumia sinkuille!

Tummaan hunajaan kertyy yleensä erityisen paljon antioksidantteja. Voimakkaan makuisessa tattarihunajassa niitä on poikkeuksellisen paljon. 

Jos haluat saada hunajasta hyvän maun lisäksi irti myös sen terveysvaikutukset, valitse kotimaista hunajaa.

Suomalainen hunaja on prosessoimatonta ja kuumentamatonta, joten se toimii niin ihon kuin esimerkiksi yskänkin hoidossa. 

(Alle 1-vuotiaille lapsille ei kannata antaa hunajaa, koska siinä voi olla pieniä määriä vauvoille vaarallisen myrkyllistä botuliinia.)

Hunaja kauneudenhoidossa

Hunajaa voi käyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin.

Se sopii sämpylöiden voitelemiseen, kahvin makeuttamiseen, wokkien maustamiseen tai vaikkapa sellaisenaan makeanhimon taltuttamiseksi.

Hunajan vitamiinit ja kivennäisaineet hoitavat ihoa ja hiuksia sisältä päin.

Hunajaa voi kuitenkin käyttää myös ulkoisesti.

Tässä muutama idea hunajan käyttöön, kun valmistaudut treffeille.

Käytä hunajaa:

  • ihon kuorintaan (voit laittaa hunajan sekaan vaikka suolaa, sokeria tai käytettyjä kahvinporoja)
  • kosteusnaamiona (esimerkiksi kaurahiutale-hunajatahna rauhoittaa ihoa)
  • huuliherpeksen hoitoon
  • kuivien huulien kosteuttamiseen
  • saunahunajaksi koko keholle: näin kuorinta & kosteutus hoituvat yhtä aikaa
  • shampooksi, hoitoaineeksi tai hiusnaamioksi: sekoita 1 rkl hunajaa 2 dl vettä, levitä hiuksiin, anna vaikuttaa ja huuhtele
  • Ihonhoidossa hunaja on kerrassaan erinomainen tuote, sillä se pehmentää ja ravitsee kuivaakin ihoa. 

Hunaja sopii pääsääntöisesti myös ärtyneen tai tulehtuneen ihon hoitamiseen. 

Minulla on erinomaisia kokemuksia hunajasta melko pahan aknen taltuttamisessa. 

Hunaja deittailijan salaisena aseena 2 | 2 Tapahtumia sinkuille!

Tekemistä treffeille: hunajahieronta ja saunahunaja 

Itse olen sellainen hunajaintoilija, että voisin puhua hunajan hyödyistä vaikka koko illan. En ehkä edes huomaisi sitä, jos treffikumppani olisi nukahtanut tai häipynyt kesken kaiken.

Ehkäpä teillekin syntyy treffeillä juttua hunajasta, sillä veikkaisin, että kaikki suomalaiset ovat hunajaa muodossa tai toisessa käyttäneet.

Jos oikein innostutte, voitte vaikka vierailla jossain hunajamyymälässä, jossa voi päästä maistelemaan erilaisia makuhunajoita tai testaamaan hunajasta valmistettua kosmetiikkaa? Tarjolla on usein myös mehiläisvahatuotteita ja muita mehiläisperäisiä tuotteita.

Saatatte innostua ostamaan vaikka saunahunajaa, mikä on aivan tavallista hunajaa, minkä tuottaja on vain vaivautunut tutkituttamaan hunajansa. Tutkimus maksaa, joten ei se ole kiinni pelkästään viitsimisestä.


Sponsoroitu linkki.

Tutkimuksen jälkeen hunajaa saa myydä myös ulkoiseen käyttöön, kuten juurikin saunahunajan nimellä. (Syötäväksi tarkoitettua hunajaa ei tarvitse testauttaa millään lailla.)

Saunahunajan seassa voi olla myös eteerisiä öljyjä, joiden on tarkoitus yleensä rentouttaa entisestään.

Jos olette jo siinä pisteessä, että saunotte yhdessä, on erittäin romanttista levittää saunahunajaa toisen keholle saunan lämmössä. Hunajan annetaan vaikuttaa jonkin aikaa, kunnes se huuhdellaan pois.

Hunajahieronta ei ainakaan ole kivaa tekemistä ensimmäisille treffeille! 

Hunajahierontatekniikka on toki suhteellisen helppo opetella (tähän järjestetään myös muutaman tunnin kursseja), mutta voitte käydä myös jossain luontaishoitolassa… jos siis ette pelkää kipua.

Okei, ei hunajahieronta aiheuta kovinkaan suurta kipua, mutta nipisteleehän se. 

Selän hunajahieronta on jopa suhteellisen nautinnollista, ellei selkä ole kovin karvainen. 

Hunajahierontaa käytetään paljon selluliitin hoidossa ja ehkäisyssä, mutta ainakin minun reisilleni hunajahieronta on liian kivulias. 

Kaikkea voi tietenkin kokeilla, joten myös hunajahieronnalle voi antaa tilaisuuden. Esimerkiksi laskuvarjohyppy olisi paljon pelottavampaa tekemistä treffeille


Hunaja deittailijan salaisena aseena 3 | 3 Tapahtumia sinkuille!

Kirjoittaja on Marja Simonen ekologisiin säästövinkkeihin ja kestäviin valintoihin keskittyvästä Kultainto.com-blogista

Bloggaaja

Bloggaaja

SinkkuBloggaajan takana on vieraskynäkirjoitukset. Useita eri kirjoittajia. Haluatko kirjoittaa sinkkublogiin? Voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai SinkkuBloggaajan profiilia hyödyntäen. Lähetä kirjoituksesi täältä.

0 kommenttia

Artikkeleita randomisti

Sponsoroitu linkki