Milloin

la 31.08.2019    
12:00 - 14:00

Missä

Syökerin Tupa
Karkkilantie 8, Vihtijärvi, Uusimaa

Kategoria

Päivitys 30.8: Nuppu ontuu vielä vaikka toipumaan päin, joten kävelylenkkiä ei hänelle vielä. Aavin ja Lumikin saaminen vaatisi kaksi autoa kun eivät välttämättä ”mahdu” samaan ja toista kuskia ei ole löytynyt => tapahtuma siirtyy syksyyn, eli 31.8. on peruttu.

Päivitys 29.8: Nuppu alkoi ontua keskiviikkona ja torstai aamuna ontuminen vielä voimakasta. 
Mahdollisuus ottaa tilalle seniorivuohi Lumikki, jolloin retki vain Rokokalliolla.
Kuuma keli saattaa lyhentää retken pituutta (muttei kestoa) joka tapauksessa.

Hurmaavat eräpirkot Aavi & Nuppu, 8-vuotiaat sinkkuvuohet johdattelevat sinut elämysten retkelle metsän siimekseen.

Tehdään n. 4km metsälenkki, jonka jälkeen suunnataan Rokokallion luolille. Tutkitaan aluetta ja katsellaan kun nämä kaksi eräpirkkoa tekevät huimia nousuja & laskuja pitkin kallioita mäkättäen iloissaan kun pääsevät toteuttamaan elementtiään eli kiipeilyä.

Kenelle: Täysi-ikäisille sinkuille, jotka pitävät sekä retkeilystä että eläimistä.

Muuta: Vuohista johtuen säävaraus (sade) sekä ei koiria.

Kyyti: Julkisten ulottumattomissa. Omalla autolla. Jos tarvitset kyytiä, niin laita kommenttiosioon siitä viestiä. Mistä päin ja omat yht.tiedot (kakkos sähköposti tjms).

Tavataan Syökerin tuvalla, josta lähdemme vielä autoilla vähän matkaa eteenpäin. Täältä voit myös ostaa retkievästä. Kahvitkin voit nauttia, mutta ole valmiina klo 12 siirtymään seuraavaan paikkaan.

 


Lisätietoja sinkkutapahtumista:

  • Osallistumalla tapahtumaan hyväksyt toimintaperiaatteet.
  • Ekaa kertaa tapahtumassa? Lue vinkit.
  • Tapahtumaan osallistujat ovat yleensä ikäryhmästä 37-59 vuotta. Myös muun ikäisiä käy tapahtumissa.
  • Tapahtumat ovat vain sinkuille. Järjestäjä voi olla varattu, mutta osallistumisen edellytys on sinkkuus.
  • Kysyttävää? Katso Usein kysytyt kysymykset.
  • Sinkkulistan kautta voit saada etuja tapahtumiin.

Tapahtuman järjestäjä

Vuohiretki 1 | 1 Tapahtumia sinkuille!
Sari


Kategoriat:

Sari

Sari on ollut Sinkkutapahtumissa mukana alusta lähtien ja perustajajäseniä. Hän on Sinkkujuhannuksen pääjärkkäri sekä järjestää retkeilyä, fillarointia, vuohikävelyitä, pikadeittejä, retriittejä ym. Sinkkuuden aalloilla jo kaksinumeroinen luku vuosia, joten genre on hyvin tuttu.

0 0 ääntä
Arvio artikkeli
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
Kaikki kommentit