Syy miksi kukaan ei pidä nettideittailusta

Miksi kukaan ei pidä nettideittailusta? Me kaikki haluamme tulla rakastetuiksi.Haluamme tuntea olevamme tärkeitä. Haluamme kokea euforista ja transsendentaalista rakkautta.

Se voi todella pilata egosi (jos annat sen tapahtua).

Syy miksi kukaan ei pidä nettideittailusta.

Me kaikki haluamme tulla rakastetuiksi.Haluamme tuntea olevamme tärkeitä. Haluamme kokea euforista ja transsendentaalista rakkautta.

Voidaksemme kokea tällaista rakkautta, on meidän kyettävä avautumaan sille. Käytännössä se tarkoittaa, että meidän on voitava olla haavoittuvia. Meidän on myös avattava itsemme hylkäämisen mahdollisuudelle. Tai olla riittämätön. Tai ettemme ole sitä, mitä toinen etsii.

Nettideittailu on kuin ruokakaupassa käyminen. Paitsi, että sinusta ei tunnu kurjalta kun jätät perunalastut laittamatta kärryyn.

Nettideittailu eivät ole heikkohermoisille. Siksi ihmiset myös sulkevat ”kaupat” ja poistuvat kokonaan deittiapista. Jos rakkaus on kuin taistelukenttä, niin kaikilla on se rajallinen määrä taistoja, joita he ovat valmiit käymään.

Eikä heitä ole moittiminen.

Joinakin päivinä tunnistan sisälläni ihmissuhdepelkurin. Sen, joka haluaa vain laittaa hanskat tiskiin. Laittaa irtisanoutumiskirjeen. Vetäytyä kokonaan pois kaikesta siitä sotkusta ja säädöistä. Jos rakkaus kerran on taistelukenttä, niin ei voi haavoittua, jos ei edes asetu tuolle taistelukentälle.

miksi deittailu on vaikeaa
Miksi kukaan ei pidä nettideittailusta?

Mutta minä kieltäydyn tässä ajattelusta. Ja tässä on syy:

Olen tavannut niin monia upeita ja mielenkiintoisia ihmisiä. En yksistään oppinut heistä, vaan opin myös itsestäni enemmän viettämällä aikaa heidän kanssaan.

Rakkaus ei ole rajallinen tai niukka resurssi. Mitä enemmän rakkautta säteilemme toisia kohtaan, sitä enemmän voimme tuntea sitä itseämme kohtaan. Vetäytymällä läheisyydestä ja yhteydestä toisiin vahingoitamme vain itseämme. Miten niin? Kuten Aristoteles asian ilmaisi: ”Se, jolla ei ole tarvetta yhteisöön (eli seuraan), on joko peto tai jumala.”

Mitä enemmän koen hylkäämistä, sitä enemmän minulla on ollut tilaisuuksia oppia rakastamaan ja hyväksymään itseni. Tämä ei ole mikään korni, kliseinen Instagram-juttu. Olen vuodattanut tarpeeksi kyyneleitä oppiakseni itsestäni. Olen oppinut olemaan läsnä itselleni. Kuinka olla itselle paras kumppanini. Miten olla itselleen lempeämpi.

Ja lopuksi, miksi ihmeessä haluaisin viettää aikaa jonkun kanssa, joka ei halua viettää aikaa minun kanssani? Olen jo kokenut sen. Ei enää nappaa. Jos joku ei näe minussa miten fiksu, upea ja hauska olen, hän ei ole minua varten. Eikö se näin mene?

Sinkkublogi
Miksi kukaan ei pidä nettideittailusta?

Uudet ohjeeni seurusteluelämään:

  • Älä suostu suhteeseen, joka perustuu pelkkään mukavuuteen.
  • Älä suostu suhteeseen, joka on yksipuolinen.
  • Älä suostu suhteeseen, jossa sinua pidetään itsestäänselvyytenä.
  • Älä ryhdy suhteeseen, koska et halua olla yksin.

Sen sijaan…

  • Ole vain sellaisessa suhteessa, jossa kumpikin valitsee toisensa. Päivästä toiseen.
  • Ei vain hyvinä päivinä, vaan erityisesti huonoina päivinä.
Sinkkutapahtumat - kivaa tekemistä sinkuille
Sinkkutapahtumat -sinkuille livetapahtumia ja seuranhakua

Artikkelin ”Syy miksi kukaan ei pidä nettideittailusta” kirjoittaja: Anonyymi opettaja

Picture of Sari

Sari

Sari on ollut Sinkkutapahtumissa mukana alusta lähtien ja perustajajäseniä. Hän on Sinkkujuhannuksen pääjärkkäri sekä järjestää retkeilyä, fillarointia, vuohikävelyitä, pikadeittejä, retriittejä ym. Sinkkuuden aalloilla jo kaksinumeroinen luku vuosia, joten genre on hyvin tuttu.
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
Kaikki kommentit

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Tampereen Sinkut

Seurapeli-ilta sinkuille

pe 27.02.2026 @ 17:00 – 20:00 – Lauta-, kortti- ja noppapelejä sinkkujen vertaisporukalla. Voit myös tuoda mukana pelejä, joita haluaisit pelata. Tarjolla teetä, mehua ja kahvia. Ota muut eväät itse mukaasi. Paikka: Kammari, Hämeenkatu 28, Tampere. Ovet aukeavat kello 17 ja peliaikaa on kolme tuntia kello 20 asti. Seurapeli-illat sinkuille toteutuvat keväällä 2026 kerran kuukaudessa, sen viimeisellä parittomalla viikolla. Tapahtuma on Tampereen […]

Katso lisää »
Tampereen Sinkut

Sinkut jäillä – break the ice

su 25.01.2026 @ 12:00 – 15:00 – Torilla tavataan ja mennään kokemaan talven taikaa Näsijärven jäällä! Koetaan yhdessä mukava ja rentouttava talvinen käppäily puistojen, Näsikallion ja Lapinniemen kautta Näsijärven luonnonjäällä Siilinkarille. Tampereen kansallismaisemat, Näsikallion historia, Näsijärven silmänkantamaton jääpeite, Siilinkarilla käynti ja hyvä seura muodostavat yhdistelmän, joka saa mielen virkistymään. Kävelymatkaa tulee yhteensä noin 8-9km. Lähtöpiste: Pyynikintori, sen keskellä olevan kellon alla. Katuosoite […]

Katso lisää »
Tampereen Sinkut

Seurapeli-ilta sinkuille

pe 24.04.2026 @ 17:00 – 20:00 – Lauta-, kortti- ja noppapelejä sinkkujen vertaisporukalla. Voit myös tuoda mukana pelejä, joita haluaisit pelata. Tarjolla teetä, mehua ja kahvia. Ota muut eväät itse mukaasi. Paikka: Kammari, Hämeenkatu 28, Tampere. Ovet aukeavat kello 17 ja peliaikaa on kolme tuntia kello 20 asti. Seurapeli-illat sinkuille toteutuvat keväällä 2026 kerran kuukaudessa, sen viimeisellä parittomalla viikolla. Tapahtuma on Tampereen […]

Katso lisää »
Tampereen Sinkut

Seurapeli-ilta sinkuille

pe 27.03.2026 @ 17:00 – 20:00 – Lauta-, kortti- ja noppapelejä sinkkujen vertaisporukalla. Voit myös tuoda mukana pelejä, joita haluaisit pelata. Tarjolla teetä, mehua ja kahvia. Ota muut eväät itse mukaasi. Paikka: Kammari, Hämeenkatu 28, Tampere. Ovet aukeavat kello 17 ja peliaikaa on kolme tuntia kello 20 asti. Seurapeli-illat sinkuille toteutuvat keväällä 2026 kerran kuukaudessa, sen viimeisellä parittomalla viikolla. Tapahtuma on Tampereen […]

Katso lisää »

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍