Sinkkujen juhannus 2022

Sinkkujen juhannus 2022 pidetty ja tutustuttu uusiin sinkkuihin kuin myös nähty vanhoja tuttuja. Tänä vuonna Sinkujuhannus sai poikkeuksellista huomiota.

Juhannus vietettiin tänä vuonna Nuuksiossa. Paikalla oli reilusti yli 100 sinkkua.

Sinkkujen juhannus 2022

Mitä tapahtui juhannuksena, jää juhannukseen.

Sinkkujen juhannus 2022

Mediahuomio

Sinkkujuhannus on aina kiinnostanut media, mutta tänä vuonna kiinnostus suorastaan räjähti.

Vaikka osalle sanottiin ”ei”, niin siitä huolimatta aiheesta kirjoitettiin lehteen ja puhuttiin radiossa.

Sinkkutapahtumiin otti media itse yhteyttä ja kysyi voiko tehdä juttua. Kymppiuutiset ja Helsingin Sanomat halusivat tulla paikanpäälle tekemään juttua. 

Kymppiuutiset teki suoran loppukevennyksen paikalta. Samaan aikaan oli kisastudio Nuuksion aulassa kun monet katsoivat suoraa lähetystä TV:n kautta. Harva haluaa tulla nähdyksi tätä kautta ja poistui kameroiden läheisyydestä. Kun kamera näytti tapahtuman osallistujia, kisastudiossa naurettiin. Harva oli jäänyt paikalle ja terassi loisti tyhjyyttä.

Lauantaina paikalle tuli Hesari ja haastatteli sinkkuja tunnelmasta. Haastateltavaksi löytyi muutama rohkea. 

Myös mm. Länsiväylä, Helsingin Uutiset, Luoteis-Uusimaa

Ylestä Radio Suomi oli yhteydessä, mutta sinne kerrottiin, että tapahtuma on täynnä eikä kannata mainita. Sinkkujuhannuksesta kuitenkin kerrottiin eetterissä. Sinänsä harmi kun paikalle ei enää päässyt.

Helsingin Sanomat
Luoteis-Uusimaa
Helsingin Uutiset
MTV Uutiset
Kymppiuutisten loppukevennys
Länsiväylä

Onko huomiosta hyötyä?

Tokihan siitä on. Juhannukselle 2023 on jo alustava varaus, joka sujui poikkeuksellisen helposti.

Suomessa on ostamisen vaikeus: Kun lähestyt pitopaikkoja, niin tarjotaan ovh:lla jos tarjotaan ollenkaan tai pidetään paikka mielummin kiinni. Tarjotaan jopa yli ovh:n. 

Kyseessä kuitenkin tapahtuma, joka täyttää koko hotellin.

Tänä vuonna 2022 oli lähellä, ettei juhannusta pidetty. Hotellit eivät vastaneet tarjouspyyntöihin tai hinnat olivat merkittävästi aikaisempia vuosia korkeampia. Juhannusta tuli jopa kysyttyä tästä syystä Viron puolelta. Oli hetki, jolloin jo hanskat oli heitetty tiskiin. Vain sisuuntuminen lopulta sai aikaan, että Sinkkujuhannus onnistui.

Tästä syystä huomio oli tervetullutta. Se auttaa jatkossa järjestämään tällaisia tapahtumia.  Kuten nyt jo käytännön tasolla osoittautui. Juhannus 2023 tarjouspyyntöön vastattiin kolmessa (3) minuutissa, paikan esittely seuraavana päivänä ja nyt on alustava varaus ko. paikkaan juhannukseksi.

Ihanan helppoa. Tästä saamme kiittää mediahuomioita.

Nyt sinkut ovat haluttuja paikalle.

Kiitos

Kiitokset kaikille osallistujille. Te teitte tapahtuman. Järjestäjät loivat vain puitteet.

Toivottavasti nähdään uudelleen!

Sinkkujen juhannus 2022 oli hieno kokemus. 

Sinkkujuhannus 2023

Sinkkujuhannus 2023 löytyy tapahtumista. Pitopaikka säilyköön vielä salaisuutena kevääseen -23 asti.

Picture of Sari

Sari

Sari on ollut Sinkkutapahtumissa mukana alusta lähtien ja perustajajäseniä. Hän on Sinkkujuhannuksen pääjärkkäri sekä järjestää retkeilyä, fillarointia, vuohikävelyitä, pikadeittejä, retriittejä ym. Sinkkuuden aalloilla jo kaksinumeroinen luku vuosia, joten genre on hyvin tuttu.

0 kommenttia

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Turun tuomiokirkkoseurakunta

Sinkkujen ja yksinasuvien joulujuhla

ma 15.12.2025 @ 18:00 – 20:00 – Työikäinen sinkku, tule ottamaan varaslähtö jouluun! Maanantaina 15.12. klo 18-20 järjestetään sinkkujen ja yksinasuvien joulujuhla Seurakuntien toimitalon juhlasalissa (Eerikinkatu 3, 2. krs). Tule mukaan kohtaamaan muita, nauttimaan joulun tunnelmasta ja viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Luvassa on tuttuja joululauluja, yhteistä ohjelmaa ja puurotarjoilu. Tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu viimeistään 10.12.: Ilmoittautumaan täältä Tilaisuuden järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Katso lisää »
Turun tuomiokirkkoseurakunta

Pikadeitit

la 22.11.2025 @ 13:00 – 20:30 – Suosittu speed dating järjestetään jälleen lauantaina 22.11. seurakuntien toimitalolla, Eerikinkatu 3. Ikäryhmiä on tarjolla useita! Aikataulu on seuraavanlainen: Klo 13.00: 70-80+v. Klo 14.30 60-70 v. Klo 16.00 50-60 v. Klo 17.30 40-50 v. Klo 19.00 30-40 v. Jos olet juuri kahden ikäryhmän välissä, voit ilmoittautua useampaan ryhmään. Huomaathan kuitenkin, että hinta on ikäryhmäkohtainen (5€/ikäryhmä). Ilmoittautumaan […]

Katso lisää »
Kulkurin Kievari

Unelmien Pikatärskyt

la 15.11.2025 @ 19:00 – 23:00 – Hoi sinä sinkku siellä, luehan loppuun asti…koskaan ei voi tietää, missä se muru istuu Tule mukaan Unelmien Pikatärskyille, vaikka et tanssi, tule silti, vaikka et tykkää musiikista, tule silti, sillä tämän jälkeen tykkäät Tanssi, poika, tanssi.. tanssi, tyttö, tanssi… Unelmavävyt ja unelmien Lauantaitanssit 15.11. klo 19 Loimiranta, Satakunnantie 1, Loimaan keskustassa. Liput 18,00 Anniskeluoikeudet Huom […]

Katso lisää »

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍