Syitä olla rakastamatta enää koskaan – ja miksi jätät ne huomiotta

Tämä on teille kaikille, jotka pelkäätte rakastua uudelleen

Syitä olla rakastamatta enää koskaan

En voi enää koskaan rakastua kehenkään toiseen. Ajatus saa minut haukkomaan henkeäni ja nojaan otsaani viileää suihkun kaakelia vasten ja pakotan hengityksen sisään ja ulos samalla kun vesi syöksyy alas totuuden voimalla, tasaisesti ja hellittämättä.

Minua pelottaa. Olen aina pelännyt. Mutta nyt pelollani on muoto. Nimi. Muisto. Pelkoni on se, että avaan sydämeni ja putoan taas.

Ymmärrän logiikan. Jos en voi avata sydäntäni, en voi rakastaa ja tulla rakastetuksi uudelleen. Ja vaikka kovasti haluaisin tulla rakastetuksi, olen kauhuissani siitä, että rakastan ja minut todetaankin puutteelliseksi.

Sitä kukaan ei kerro sinulle.

Voit rakastua johonkuhun, mutta et voi saada häntä pysymään siinä kanssasi. Mikään määrä rakkautta tai kovempaa yrittämistä ei saa häntä heräämään joka aamu ja valitsemaan, että hän rakastaa sinua edelleen.

Joskus he vain lähtvät – ilman syytä – ja jossain oli se tilanne, joka oli todennäköisesti sinulle merkityksetön, jolloin he päättivät olla rakastamatta sinua enää. Eikä mikään jokaisen sekunnin läpikäyminen mielessä koskaan paljasta mikä se tilanne oli, ja vaikka paljastauisikin, se ei muuttaisi mitään.

Silti kaivelet yhteisiä muistoja toivoen löytäväsi sen avaimen, jotta voisit varmistaa, ettei sinulle enää koskaan käy niin uudelleen. Neuvottelet universumin kanssa, tarotkorteilla, voikukilla ja tähdenlennoilla etsien vastauksia kysymyksiisi. Haluat takuita siitä, että ensi kerralla rakkaus ei tuota sinulle pettymystä.

Haluat jatkaa elämämässäni eteenpäin. Haluat rakastaa taas ja tulla rakastetuksi, mutta olet niin helvetin kauhuissasi päästääksesi ketään tarpeeksi lähelle. Olet antanut hyvin harvojen todella nähdä sinut. Voi myös olla vaikeaa antaa itselleen lupa olla haavoittuvainen vain tullakseen taas torjutuksi ja laiminlyödyksi.

Tämä on trauman ääni. Seison suihkussa ja tunnen itseni lapseksi, joka polkee jalkojaan ja kieltäytyy koskaan putoamasta, koska muistan yhä sen viimeisen kerran, kun otin tuon hypyn rakkauteen. Muistan hohtavat tunteet, kuiskatut sanat hämärässä ravintolassa, käsien koskettamisen ja kipinöiden lentämisen. Jokainen kirkas ja kaunis hetki on vastakohtana toiselle putoamiselle, putoamiselle armosta, putoamiselle rakkaudesta (hänen, ei minun) – sille kauhealle tunteelle, että olin tehnyt jotain hyvin väärin enkä voinut koskaan tehdä vahinkoa tekemättömäksi.

Sydämeni tietää, että vaara on todellinen, eikä mikään määrä vakuutteluja koskaan johda takuuseen rakkauden turvallisuudesta. Niinpä teen sen sijaan jotain muuta. Muistelen kaikkia niitä viisauden sanoja, joita olen kerännyt tätä särkynyttä sydäntä hoivatessani.

Muistan, että oikea ihminen ei luovuta ja lähde pois vain siksi, että minun on vaikea laskea suojaani ja luottaa kehenkään.

Muistan, että oikea ihminen rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen – eikä menetä rakkauttaan minuun siksi, että olen virheellinen ja inhimillinen.

Sanon itselleni, että oikea rakkaus on sen arvoista, ja muistutan itseäni kaikista, jotka ovat koskaan vahvistaneet sitä.

Lakkaan keskittymästä siihen, mitä olisi voinut olla, ja keskityn siihen, miltä tuntui rakastaa kuin tuntea, ettei minua rakasteta vastineeksi. Lupaan, etten enää koskaan tee sitä itselleni.

Muistutan itseäni siitä, että olen sen arvoinen, että minua rakastetaan sellaisena kuin olen, ilman parannuksia. Olen luonnostani rakastettava, ja kaikki itsensä parantaminen on minua varten eikä ketään muuta varten.

Muistan, että minua ympäröi aina rakkaat ihmiset. Nämä ystävät näkevät minut – ja ovat nähneet minut pahimmillaan – ja rakastavat minua syvästi.

Hyväksyn, että minun on vain hengitettävä pelon läpi, koska se pelko ei ole menossa mihinkään. Aivan kuten rakkauskaan ei ole menossa mihinkään. Minä hengitän sen tunteen läpi.

Voimme keksiä miljoonia syitä olla rakastamatta uudelleen ja kaikkien niiden syiden juuret ovat kivussa ja pelossa.
Jätämme ne kuitenkin huomiotta, kun oikea ihminen astuu elämäämme. Näemme vaaran, mutta kohtaamme sen – vaikka tekisimme sen vapisevin käsin ja heikoilla polvilla. Emme ole pelottomia, mutta olemme rohkeita. Mahdollisuuksia rakkauteen on loputtomasti.

Astun ulos suihkusta, enkä ole pesty puhtaaksi pelosta. Tunnen sen ryömivän ihoani vasten, mutta tiedän, että se ei määrittele minua eikä hallitse minua – ellen salli sitä. Päätän olla sallimatta sitä.

Trauma on ei-toivottu vieras, mutta tunnistan sen läsnäolon. Sanon sydämelleni, että jonain päivänä se voi taas luottaa ja kivuta turvalliseen syliin. Sanon sydämelleni, ettei se saa huolestua. Siihen asti hengitän niiden haavojen ja kivun läpi, jotka eivät ole vielä täysin parantuneet.

Astun epämukavuusalueelleni ja teen kovasti työtä parantumisen eteen.

Artikkelin ”Syitä olla rakastamatta enää koskaan – ja miksi jätät ne huomiotta” kirjoittaja Crystal Jackson