Monta tapaa tehdä itsestäsi vastustamaton vastakkaiselle sukupuolelle

Se ei ole turhamaisuutta toivoa päiden kääntyvän, kun saavut paikalle. Iästä ja parisuhdetilanteestamme riippumattomasti meidät on varustettu etsimään vastakkaisen sukupuolen hyväksyntää; että olisimme vastaustamattomia. Kadehdimme myös niitä, joilla tällaisia vastustamattomia ominaisuuksia on. Hyvä uutinen on, Lue lisää

Se ei ole turhamaisuutta toivoa päiden kääntyvän, kun saavut paikalle. Iästä ja parisuhdetilanteestamme riippumattomasti meidät on varustettu etsimään vastakkaisen sukupuolen hyväksyntää; että olisimme vastaustamattomia. Kadehdimme myös niitä, joilla tällaisia vastustamattomia ominaisuuksia on.

Hyvä uutinen on, että ei tarvitse olla voittanut geenilotossa tullakseen huomioiduksi.

”Tavallisen” näköinen henkilö voi olla jopa enemmän haluttu kuin lehden malli, koska sisäinen kauneus ylittää fyysisen kauneuden. Ihmiset eivät välttämättä muista mitä sanoit, mutta he kyllä muistavat sen miltä sait heidät tuntemaan. Kun saat toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi, niin sinut koetaan seksikkäänä ja puoleensavetävänä toisen sukupuolen keskuudessa.

”Mikään ei tee naista niin kauniiksi kuin usko, että on kaunis”. – Sophia Loren

Mennäänpä vielä alkel edelle ja ulotetaan tuo myös miehiin.

Mikään ei tee miestä niin vastustamattomaksi kuin se, että hän uskoo olevansa sellainen.

Kun uskot olevasi vetovoimainen ja käytät alla olevia neuvoja, niin vedät toisia puoleesi kuin hunaja mehiläisiä.

Ole aloitteellinen, lähesty muita ensimmäisenä

Älä turhaan ujostele. Lähesty ihmisiä tilaisuuksissa, varsinkin niitä, jotka ovat itsekseen. Tervehdi sanomalla ”Hei”. Jokainen kuitenkin odottaa sitä toista tekemääna aloitetta, joten he todennäköisesti ovat huojentuneita, että se olit sinä, joka sen teki. He tuntevat olonsa heti paremmiksi. Voit myös lähestyä eri ryhmiä kunhan ne vaikuttavat vastaanottavaisille.

Onko sinulle helppoa tehdä aloite? Jos ei, niin mitä sinä pelkäät?

Torjunta

Kuinka usein olet tullut torjutuksi vain sanomalla ”Hei”? Jos sitä kuitenkin tapahtuu, niin todennäköisesti siitä syystä, ettei sinulla ole tarpeeksi itseluottamusta. Kun uskot itseesi, niin torjunnat vähenevät merkittävästi.

Hymyile

Hymy, joka uloittuu silmiin asti, on aitoa. Feikki ”oi… hei” hymy ei ole puoleensavetävää.

Onko hymysi aitoa?

Katsekontakti

Pälyilevä katse osoittaa välinpitämättömyyttä. Kun pidät yllä katsekontaktia, niin saat toisen henkilön tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Kun toinen puhuu sinulle, niin älä anna katseesi harhailla äläkä katso kännykkääsi – ellet ole jo etukäteen kertonut jostain syystä päivystäväsi ja sinut on tarkkailtava puhelinta.

Oletko syyllistynyt harhailevaan katseeseen kun joku on puhunut sinulle?

Itseluottamus

On puoleensavetävää luottaa itseensä terveellä tavalla. Voit oppia tätä katsomalla itseäsi peiliin ja sanomalla ”Olet hyvä tyyppi ja kaikki on hyvin”. Jos et tähän pysty, sinulla on todennäköisesti jotain henkisiä haavoja, jotka vaativat parantumiselle aikaa. Jatka kuitenkin peilin edessä harjoittelua. Se voi aluksi tuntua oudolle tai jopa hassulle, mutta tulokset ovat hämmästyttäviä.

Olet vetovoimainen jos vain uskot itseesi. Meilä jokaisella on omat murheemme ja ”taakkamme. Jos et raahaa sitä taakkaa mukanasi, niin olet jo silloin heti enemmän puoleensavetävä.

Satsaa siis valmentajiin, terapeutteihin ja itsensä kehittämisen kursseihin, joiden avulla voit saada ns. rauhan menneisyytesi kanssa ja saavuttaa luottamuksen itseesi.

Kuinka itsevarma olet?

Katso TED talk’in engl. kielinen video aiheesta: Kehonkielesi muokkaa kuka olet – Amy Cuddy

Käytä nimeä keskustelun aikana

Viehättävin ja tärkein sana korvaasi on oma nimesi.

Kun joku viimeksi käytti keskustelun aikana etunimeäsi, niin miltä sinusta tuntui? Luultavasti hyvälle. Varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa kannattaa käyttää keskustelun lomassa heidän etunimeään. Koska aika harva tekee tätä, niin jäät varmasti mieleen.

Oletko koskaan käyttänyt tätä keinoa? Jos et, niin kokeile ja seuraa miten siihen reagoidaan. Tämä ei ehkä (vielä) ole kovin suomalainen tapa, mutta mikä estää kokeilemasta? Ihan vaikka ujuttamalla se nimi lauseen eteen: ”xxxx, paljonko kello on?” Silloin toinen osapuoli varmasti tietää, että haluat kuulla juuri häneltä vastauksen.

Lähde: Lifehack

Sinkkutapahtumat
Sinkkutapahtumat – tapahtumia sinkuille
Picture of sinkkutapahtumat

sinkkutapahtumat

Löydä seuraa ja kivaa tekemistä muiden sinkkujen kanssa. Sinkkutapahtumat tarjoaa alustan sinkuille tapahtumiin ja seuranhakuaan. Tule tapahtumiin ja lähde uusia ystäviä ja kokemuksia rikkaampana. Tapahtuman tekijöitä löydät tiimi -sivulta.
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
Kaikki kommentit

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Milliklubi

SinkkuKlubi

la 11.04.2026 – su 12.04.2026 @ 22:00 – 00:00 – Luvassa uusia tuttavuuksia, kuumia tunteita ja vauhdikasta menoa! Milliklubin sinkkubileet ovat taas täällä. Ohjelmassa mm. speed dating, leikkimielisiä kilpailuja ja dj. Voit jatkaa iltaa musiikin parissa kahdella tanssilattialla aina aamuun saakka tai vetäytyä keskusteluihin jääluolan uumeniin, unohtamatta karaokea. Illan hostina Jasu! Saapumalla ennen klo 23.00 lunastat huippu edut käyttöösi koko illaksi! Alennukset jopa -50%. Milliklubilla […]

Katso lisää »
sinkkuilta, datenight, date-night, ilta sinkut
yritys

Deitti-ilta Kartanolla

la 21.03.2026 @ 18:00 – 19:30 – Tervetuloa lämminhenkiseen deittitapahtumaan, jossa ohjelmassa yhteistä tutustumista ja hauskaa kisaamista. Deitti-ilta Kartanolla Ohjelma alkaa klo 18 ja kestää noin 19.30 saakka, jonka jälkeen vapaata seurustelua. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan uusiin ihmisiin ja nauttimaan Kartanon mukavasta tunnelmasta! Liput ja ilmoittautuminen: Lippu: 10€/hlö

Katso lisää »
Milliklubi

Milliklubin Sinkkubileet

la 14.03.2026 – su 15.03.2026 @ 22:00 – 00:00 – Luvassa uusia tuttavuuksia, kuumia tunteita ja vauhdikasta menoa! Milliklubin sinkkubileet ovat taas täällä. Ohjelmassa mm. speed dating, leikkimielisiä kilpailuja ja dj. Voit jatkaa iltaa musiikin parissa kahdella tanssilattialla aina aamuun saakka tai vetäytyä keskusteluihin jääluolan uumeniin, unohtamatta karaokea. Illan hostina Jasu! Saapumalla ennen klo 23.00 lunastat huippu edut käyttöösi koko illaksi! Alennukset jopa -50%. Milliklubilla […]

Katso lisää »

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍