Ukrainan matka – osa 10

Englanninkielisissä tutkimuspapereissa on lopuksi Conclusion eli lopputulos ja johtopäätökset. Minulle Ukrainan-matka oli sekä tutkimusretki että oppimismatka eli johtopäätöksiä tuli runsaasti. Erityisen huomionarvoista on, että ne olivat lähes kauttaaltaan etukäteiskäsitysteni vastaisia. Tieteen peruslähtökohtiin kuuluu, että tutkijan Lue lisää

Englanninkielisissä tutkimuspapereissa on lopuksi Conclusion eli lopputulos ja johtopäätökset. Minulle Ukrainan-matka oli sekä tutkimusretki että oppimismatka eli johtopäätöksiä tuli runsaasti. Erityisen huomionarvoista on, että ne olivat lähes kauttaaltaan etukäteiskäsitysteni vastaisia. Tieteen peruslähtökohtiin kuuluu, että tutkijan tulee olla liikkeellä avoimin mielin ja hän ei saa etukäteen määritellä tuloksia.

Olen viettänyt paljon aikaa Venäjällä, erityisesti Pietarista. Olen pitänyt kaupungista ja sen asukkaista kovasti. Olen muutenkin liikkunut runsaasti entisen itäblokin alueella, mm. asunut Eestissä. Suhteeni Venäjään on väljähtynyt 00-luvulla. 90-luvulla minulla oli suorastaan halu päästä sinne, mutta se laimeni pois 00-luvulla, koska Pietarin ilmapiiri muuttui. Viime vuosikymmenellä tuota halua ei ollut enää lainkaan.

Tällä taustalla oletin saapuvani jonkinlaiseen Venäjä jr:ään. Kyrilliset kirjaimet, samantyyppinen lipukepohjainen tullikontrolli, tullin jälkeiset kymmenet kioskit ja puolirähjäinen maaseutu vahvistivat alkumielikuvaa. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Tulin maahan lännestä ja olin keskellä. Kulttuurilinja kulkee itä-länsi-suunnassa ja arvattavasti idässä on erilaista. Myös pääkaupunki, kuten monissa muissakin maissa, muodostaa oman ryhmänsä. Ukraina on yli kahden Suomen ja 40 miljoonan ihmisen maa eli hajontaa varmasti on. Tämä arvio koskee ymmärrettävistä syistä lähinnä Vinnitsaa eli keskiosaa.

En koko matkan aikana nähnyt kadulla yhtään roskaa. Maaseudulla oli paikoin kulahtanutta, mutta siistiä, esim. autonraatoja ei ohiajaessa näkynyt. Ojassa ei ollut jääkaapinraatoja, kuten Viipurin-tien varrella.

Ihmiset olivat kauttaaltaan kohteliaita eikä jonoissa esiintynyt tunkemista tai etuilua. Toisia tervehdittiin ja kun tankerokielitaidollani yritin viestittää jotain, kohtasin vain tasan yhden, joka ei edes yrittänyt ymmärtää. Käytöksestä huokui myös rehellisyys.

Tässä takana on agraarikulttuuri: maanviljelijän on syytä olla rehellinen ja hoitaa hommat, koska samojen kyläläisten kanssa on tultava toimeen vuosikymmenet. Kuulostaako Suomelta?

Myös aikataulut ja lupaukset pitivät. Naisen asema on selvästi varsin tasa-arvoinen ja riippuu enemmän henkilöstä kuin sukupuolesta. Koulussa hierarkkisuus vaikutti matalalta, ihmiset olivat enemmän työtovereita kuin pomo-alainen-suhteessa. Kun kysyin asioita, pääosin ihmiset vastasivat itse eivätkä pyytäneet ylempäänsä vastaamaan.

Useamman keskustelun perusteella sikäläinen kansanluonne on ahkera. Suomalaisilla on tästä havaintoja marjatiloilta.

Liikennekäytös viittaa lähinnä Ruotsiin. Suojatielle voi astua ilman sivulle katsomista (ihan oikeasti!), leveäkaistatiellä annetaan tilaa, vilkulla saa tilaa ja ohi päästetään.

Pieni yksityiskohta on viikingit. Menneinä vuosisatoina viikingit jättivät melkoisen määrän geeniperimää Ukrainaan. Uskoakseni samalla jäi myös skandinaavista kulttuuriperimää.

Se on helppo uskoa esim. kursailun jalossa perinteessä: sikäläiset tuntuivat olevan yhtä ujoja palveltaviksi ”ei minun takiani tarvitse” ” en minä nyt muuten, mutta jos ihan välttämättä haluat tarjota” ja niin eteenpäin. Kotoista.

Kuten arvata saattaa, pidän Ukrainasta. Harmi vain, että sinne on täältä matkaa.

Pidän myös ukrainalaisista naisista. Huomasin heissä suomalaisuuteen verrattuna huomattavaa suorapuheisuutta. He eivät suinkaan olleet kapsahtamassa kaulaani, kuten matkakertomukseni lukijat hyvin tietävät. Yksi merkittävä syy tähän on, että sikäläiset naiset ovat huomanneet, ettei mies ole suinkaan välttämätön ja he haluavat olla itsenäisiä. No, minunlaiselleni itsetuntoa arvostavalle miehelle tämä sopii oikein hyvin.

Toinen etu on ahkeruus. Sikäläiset naiset eivät selvästikään odota, että asiat tapahtuvat, vaan ovat valmiita tekemään asioita itse. Yleisesti ottaen, ahkeruudesta on etua kaikessa.

Kolmas hauska puoli on suhde ulkonäköön. Yleinen asenne oli kuvia ottaessani, että toki, tietysti ota kuva. Tämä pitää sisällään sen oletuksen, että tietysti olen viehättävä, dokumentoi mielellään olemukseni. Ja toki näin myös vähemmän viehättävän näköisiä naisia, mutta en yhtään, josta voisin sanoa, että hän on käyttänyt rahaa tai vaivaa näyttääkseen (miehen silmissä) rumemmalta. Harmi kyllä en tullut katselleeksi tarkemmin sikäläisiä uroksia, millainen olisi näiden naisten vastinpari.

Toisin sanoen, sikäläinen nainen ei ole mikään helppo nakki. Muistelen, että edellisessä osassa mainittu Pate kävi vonkuumatkoilla ainakin vuoden ennen Suomeen muuttoa. Paten tilanne oli vielä sellainen, että hän kykeni matkustamaan enemmän kuin monet muut.

Nyt esitänkin kysymyksen: kuka haluaisi tulla seuraavalle matkalle Vinnitsaan kanssani? Matkan kesto on noin viikko ja ajankohta lokakuussa tai joulun aikaan. Nyt osaan valmistautua paremmin ja oletan, että tapahtumiakin olisi enemmän. Turvallisuustilanteesta voin kertoa lisää, mutta pidän erittäin epätodennäköisenä, että se olisi ongelma.

Minuun saat yhteyden suominen@sinkkutapahtumat.fi

0 kommenttia

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Pikadeitit – speed dating

la 21.03.2026 @ 13:00 – 19:00 – Suositut pikadeitit järjestetään jälleen lauantaina 21.3.2026! Tällä kertaa olemme viihtyisässä Aureliassa, osoitteessa Aurakatu 18, Turku. Viiden minuutin sokkotreffimäiset keskustelut antavat ensivaikutelman, jonka perusteella saat päättää, kenelle haluat antaa yhteystietosi ja ehkä tutustua lisääkin. Pikadeiteillä tapaillaan useammassa eri ikäryhmässä. Voit ilmoittautua yhteen ikäryhmään. Ikäryhmät menevät osin päällekkäin, jotta voit valita itsellesi sopivimman ikäryhmän. Klo 13:00: 60-75 […]

Katso lisää »
Sinkkuilta sinkuille kivan tekemisen ja juttelun merkeissä
sinkkutapahtumat

Sinkkuilta

pe 13.03.2026 @ 20:00 – 22:00 –

Uudenmaan sinkkuilta pe 13.3.2026 klo 20 alkaen. Tervetuloa mukaan aktiviteettien ja jutteluiden äärelle. Pingistä, biljardia ja tanssilattialla voi irrotella ja pelejä löytyy.

Katso lisää »
Pikadeitti, speed-dating, speeddate, pikatreffit, sinkuille tapahtumia ja kohtaamisia
sinkkutapahtumat

Pikadeitti

pe 13.03.2026 @ 19:00 – 20:00 –

Pikadeitti onnen päivänä pe 13.3.2026 klo 19-20 Rajamäki Clubilla omassa rauhassa yksityisessä tilassa. Ilmoittaudu mukaan ja kohtaa kivoja sinkkuja.

Katso lisää »
Milliklubi

Milliklubin Sinkkubileet

la 14.02.2026 – su 15.02.2026 @ 22:00 – 00:00 – Luvassa uusia tuttavuuksia, kuumia tunteita ja vauhdikasta menoa! Milliklubin sinkkubileet ovat taas täällä. Ohjelmassa mm. speed dating, leikkimielisiä kilpailuja ja dj. Voit jatkaa iltaa musiikin parissa kahdella tanssilattialla aina aamuun saakka tai vetäytyä keskusteluihin jääluolan uumeniin, unohtamatta karaokea. Saapumalla ennen klo 23.00 lunastat huippu edut käyttöösi koko illaksi! Alennukset jopa -50%. Milliklubilla on tavattu uusia […]

Katso lisää »

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍