Ukrainan matka – osa 9

Ennen lähtöä monikin kaveri ihmetteli, miksi lähden Ukrainaan. Kuten elämä yleensäkin, kyse oli aika lailla sattumasta ja niiden peräkkäisyyksistä. Tapahtumia ennen lähtöä oli monenlaisia.

Ensimmäinen sattuma löytyi harrasteista. Niiden puitteissa törmäsin Emmiin. Emmi on jämäkkä organisoija. Hän on käynyt useita kertoja Puolassa Ukrainan rajalla sekä viemässä avustustavaraa.

Kun Emmi kertoi siitä, kuinka hän opiskelijana on päättänyt, että haluaa toimia sen puolesta, mitä pitää oikeana, niin minulle tuli hyvin nopeasti sellainen olo, että jos Emmi, miksen minä. Minäkin uskon voimakkaasti oikean ja väärän olemassaoloon ja minulla on tapana myös toimia tämän mukaan. Tämän tuloksena totesin itse itselleni, että haluan tehdä vastaavaa, joskaan en välttämättä ihan samaa.

Toinen sattuma tuli töistä. Meillä oli toimintasuunnitelmamuutoksen takia poistossa melkoinen kasa sähkötavaraa, lähinnä mittalaitteita. Olen aina ollut huono hyväksymään sitä, että käyttökelpoista tavaraa heitetään pois. Meiltä oli muutamaa vuotta aiemmin mennyt kontillinen poistotavaraa Gambiaan ja nyt minulle tuli heti ajatus siitä, että voisi ylijäämän viedä lähemmäksikin. Sain tähän esimieheni luvan.

Kolmas sattuma on Pate. Pate on opiskelukaverini ja ollut onnellisesti naimisissa ukrainalaisen Svitlanan kanssa vuodesta 2015.

Kun toiminnan kehys oli valmis, alkoi yksityiskohtien selvittely. Olin lukenut, että alkuvuodesta käytetyiltä autoilta poistettiin Ukrainassa tuontivero. Tämä selvensi matkamenettelyn: autolla sinne, auto jää sinne ja minä palaan ilman autoa.

Paten kanssa keskusteltuani minusta alkoi tuntua, että koska kotimaisia naisia on niin kovin vaikea saada aloittamaan edes keskustelu kanssani, ukrainalainen puoliso voisi hyvinkin olla vaihtoehto. Tämä havainto kasvatti intoa kovin. Mieleen tulivat nuoruuden matkat entiseen itäblokkiin, joissa länsipoika sai kokea kaikenlaista kummaa ja muistamisen arvoista. Nuoruus takaisin ja heti!

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, niin pariutumissivustoja sikäläisille on vaikka kuinka ja paljon. Jos asian suhteuttaa melkein 10 miljoonaan pakolaiseen, on helppo uskoa, että lähtöhalukkaita on yhä jäljellä. Ja kun katsoi kuvía ja luki kuvaustekstejä, niin alkoi tuntua siltä, että täällähän on paljon sellaista, mitä olen aina etsinyt.

Suurin hämmästys tuli eräältä saitilta, jossa rekisteröitymisen jälkeen heti ensimmäisenä päivänä sain parisataa viestiä. Olin hämmentynyt. Pienen pohtimisen jälkeen huomasin ihan itse syyn: naisten kirjeiden lukeminen maksaa miehelle 3-15e naisesta riippuen. Todennäköisesti nainen saa itselleen esim. puolet. Se toki innostaa copy-pastaamaan viestiä ja koettamaan saada kirjoittelu rullaamaan. Muutaman lähettämäni viestin perusteella tapaaminen ei niinkään kiinnostanut, ymmärrettävästä syystä. Parilla muulla saitilla kysyntä on ollut suppeampaa.

Sitten piti löytää kohde, koska ei avustuskamaa jaeta siten, että vain mennään torille ja kysytä, kuka haluaa. Halusin löytää myös tahon, jonka kanssa voisi tehdä luotettavaa yhteistyötä tarvittaessa enemmänkin kuin yhden matkan ajan. Luonnollisesti tahon piti hyötyä tuomistani laitteista.

Opetusministeriön kautta sain paikallisia yhteystietoja. Ainoa vastannut oli Vinnitsan ammattikoulu. Eli Mariaa minun on kiittäminen siitä, että yleensä pääsin matkalle.

Emmi kertoi, että Tallinkiltä voisi saada ilmaisen matkan avustuskuormalle, jos asian organisoi Ukrainalaiset Suomessa ry (ukrainians.fi) kautta. Harmi, että tämä mahdollisuus loppui pari viikkoa ennen lähtöäni. Sitten aloin selvittää muita vaihtoehtoja.

Finnlines kuljettaa rahtilaivoja. Heillä on reitti Hanko-Gdynia. Se osoittautui halvimmaksi vaihtoehdoksi. Minulle sopi oikein hyvin, että laivalla on vain ruoka ja hytti, ei muita huvituksia.

Lastasin työpaikkani kamat autoon. Tilaa jäi farkkuun vielä puolet. Se täyttyi ukrainians.fi kautta saamistani avustustavaroista. Kävin hakemassa ne heidän varastostaan Hyvinkäältä. Paikalla oli runsaasti kaikenlaista tavaraa, parikymmentä yhdistyksen jäsentä järjestelemässä ja hyvä meininki. Koko homman organisoituneisuus oli hämmentävän hyvä, ei pienintäkään sähläystä.

Sitten auto viikonlopuksi parkkiin ja maanantaina menoksi kohti Hankoa. Ja loppuosan tiedättekin.