Ukrainan matka jatkuu
Aluksi jälleen pieni unohdus. Vinnitsan halki kulkeva joki ei ole varsinaisesti uimakelpoinen, mutta sillä on muuta virkistyskäyttöä polkuveneiden lisäksi. Näin eilen vesiskootterin, moottoriveneen vetämän taitavan vesihiihtäjän ja useita melojia. Nuorison korvista pilkistävien valkoisten kuulokkeiden määrä ei näytä olennaisesti poikkeavan Suomesta.
Vettä taivaalta ja hanasta
Tänään ulkolämpötila oli vain 23C ja vettäkin ripsahti teoreettinen määrä. Univelka on myös ohi, mutta kuten useat ikäiseni tietävät, sängyssä makaaminen on hienointa, mitä mies voi tehdä. Ja koska olen lomalla, hienot asiat ovat tietysti mielessä.
Pieni murhe on, että vettä tulee hanasta vain toisinaan. Mutta koska juomavesi on pullossa, se ei suuremmin haittaa. Pitää vain olla varautunut. Huonekohtaisen boilerin etu on, että se toimii vesisäiliönä, jos vedentulohanan sulkee niin, ettei vesi valu katkoksen aikana takaisin verkkoon. Sähköä on tullut koko ajan, Venäjän nykyisin kontrolloima Zaporizzjan ydinvoimala on Euroopan suurin.
Ajelulle
Eli kun tyyny hellitti otteensa, lähdin matkakumppanini kanssa ajelulle. Ensisijainen tavoite oli hyvin yksinkertainen : halusin kuvan auringonkukkapellosta. Lisäksi iltaa varten halusin katsella eilen löytämäni baarin lähiseutuja. Ai niin, ohjusiskussa tuhoutui mm paikkakunnan ykkösrokkikeikkamesta Royal club. Pah.
No, näin helpot tavoitteet toki täyttyivät. Sain samalla kaupungin ykkösostoskeskuksesta hankittua itselleni aidot Crocsit, ne olivat olleet jo kuukauden ostoslistalla. Täällä ihmiset ymmärrettävistä syistä käyttävät varsin paljon sandaalityyppisiä jalkineita.
Kauppakeskus oli kuin oma lähiostarini Kannelmäen Kaari, tosin selvästi isompi. Siellä oli iso yleismarket, rajattomasti (naisten)vaatteita, puhelimia ja hömppää. Miesinsinöörin hyödylliseksi tunnistamia butiiqqeja ei pahemmin ollut. Siis kuten kotonakin.
Huvittava yksityiskohta oli, että Apple-jakelijan nimi on Citrus. Toinen, vähän ikävämpi, etten ole löytänyt postikortteja kotiin lähetettäväksi. Postitoimistoja kyllä on. Selvästi huomaa, että turisteja ei ole.
Matematiikkaa
Olen liikkunut entisissä kommunistimaissa varsin paljon. Olen ottanut käyttöön ”eläväisyyskertoimen”. Se tarkoittaa, paljonko kaupungissa on turistille aktiviteettia suomalaiseen kaupunkiin verrattuna. Kyseessä on varsin pitkälle ostovoima eli kulutustaso.
Tyypillinen kerroin on 5 ja se on täälläkin melko lähellä havaintojani. Eli 400.000/5=80.000 asukasta eli vaikka Pori. Tuntuu uskottavalta. 2 korttelia pääkadusta on täysi hiljaisuus. Lähiöissä on peruskaupat ja – palvelut.
Keskustassa on Hotel France. Jos sen näköinen paikka olisi Helsingissä, veikkaisin hinnaksi vähintään 500e yö, katso kuva. Vaikka minua ei ole häpeäväisyydellä pahemmin siunattu, en kehdannut kurkistaa aulaan. Lisäbonuksena tuollaisissa paikoissa on, että henkilöstö todennäköisesti puhuu englantia.
Seuraavalla reissulla saattaisi kiinnostaa yöpyä siellä. Ensinnäkin, sieltä on kävelymatka kiinnostaviin pisteisiin. Toisekseen, booking.com kertoo hinnaksi 38e/yö. Ei paha. Joskus kauan sitten häämatkalla Egyptissä yövyin luksushotellissa ja se oli kivaa. Kokemuksen voisi uusia.
Asuntola
Asuntolassa on muuten 9 kerrosta. Matkaryhmäni on kakkoskerroksen ainoa asukas, tässä kerroksessa on kirjasto, toimisto ym ja muutama ilmeisen tyhjä huone. Luksusta, on rauhallista.
Vinnitsa tarjoaa aamiaisen, lounaan ja päivällisen joka päivä. Ruoka on ehkä tylsää, mutta hyvää ja sitä on tarpeeksi. Agraarivaltion etuihin kuuluu ruuan riittävyys. Ukraina on maissin, vehnän sekä auringinkukkaöljyn tuotannossa kolmen maailman suurimman joukossa. Ja perunaa riittää myös.
Auringonkukkapelto
Lähdin siis matkakumppaneineni etsimään auringonkukkapeltoa. Tullessa näin komeita mäkiä täynnä keltaisuutta, mutta silloin oli kiire. Nyt tuli vähän tylsempää vastaan. Mutta uskokaa pois, mustan mullan maassa on eläväistä lainehdintaa.
Sitten piti tankata matkakumppania. Ensimmäisellä asemalla ei ollut bensaa, mutta toisella oli. Prosessi olikin ihan uusi.
Nimittäin, ensin koetin tankata. Mitään ei tapahdu. Tankkausukko tulee paikalle, puhuu ukrainaa ja minä vastaan da da. Menen sisään maksujonoon. Kassalla on kaksi henkeä, nainen ja mies. Olen ottanut huoltoasemalta suklaalevyn.
Valitsen toki naisihmisen. Nättikin tuo on. Käy ilmi, että hänelle voi maksaa vain suklaan, polttoaineesta kommunikoidaan kaljun ylipainoisen kanssa. Hän kysyy, paljonko laitetaan ja maksan sen. Kävelen autolle ja käy ilmi, että vasta maksettuani tankkaus käynnistyy. Nyt tuli ihan CCCP/Venäjä olo. Toisin sanoen, ilmeisesti vaihtoehtoa ”täyteen” ei ole.
Sitten tulee erittäin sattumalta vastaan Zoopark / Dinopark. Yllätyksekseni ensin mainittuun pääsee ilmaiseksi. Kiva.
Kuten yleensäkin, täällä on turhan vähän ihmisiä. Paikka on sympaattisen pienimuotoinen, tavallisten otusten lisäksi tiikereitä löytyy. Minä puolestani olen iloinen siitä, että vihdoin löydän Ukraina – krääsää sekä itselleni että tuomisiksi. Yllättävän vaikea oli löytää.
Samalla alueella on dinopuisto, johon minun loistelias vartaloni yltää näkemään aidan yli. Siellä näyttää ja kuuluu olevan karjuvia ja heiluvia dinoja sekä rengasliukumäki. En koe niitä 6e pääsymaksun arvoisiksi.
Palaan syömään päivällisen asuntolaan. Ja nyt baariin, siitä lisää seuraavassa päivityksessä. Saa jälleen nähdä, mitä tapahtuu. Jos vertaan vastaavaan tilanteeseen Slovakiassa kauan sitten, perusteltuja odotuksia on. Stay tuned!
Ukrainan matka: Matkakertomukset kootusti täällä. Lue siitä lisää aiheesta Ukrainan matka.
0 kommenttia