Aito rakkaus välttelevälle sinkulle

Miltä tuntuu aito rakkaus välttelevälle sinkulle? Se voi tuntua samalla turvalliselta ja pelottavalta. Opi tunnistamaan merkit, jotka kertovat aidosta tunteesta.

Aito rakkaus välttelevälle sinkulle

Moni sinkku kohtaa deittailussa tilanteen jossa yhteys tuntuu vahvalta mutta toinen vetäytyy juuri silloin kun suhde voisi syventyä.

Tämä herättää helposti epävarmuutta ja kysymyksen onko toinen oikeasti kiinnostunut.

Jos kyseessä on välttelevä kiintymystyyli, vetäytyminen ei usein tarkoita kiinnostuksen puutetta.

Se voi tarkoittaa päinvastaista.

Kun välttelevä ihminen kokee aitoa rakkautta, voimakkain tunne ei useinkaan ole sitoutumisen pelko vaan turvattomuuden tunne.

Siksi aito rakkaus voi tuntua samaan aikaan lämpimältä ja pelottavalta.

Kun turvallisuus alkaa tuntua uhkalta

Välttelevä kiintymystyyli syntyy usein ympäristössä jossa rakkaus oli ehdollista.

Lapsi oppi että huomiota sai vain tietyllä tavalla käyttäytymällä.

Hän oppi myös että hänen täytyy pärjätä yksin.

Pelokas välttelevä kokee tämän vielä voimakkaammin.

Sama ihminen joka tarjosi rakkautta saattoi olla myös pelon lähde.

Taustalla voi olla esimerkiksi päihteitä, traumaa tai arvaamatonta käytöstä.

Lapsi oppii silloin yhdistämään rakkauden ja pelon toisiinsa.

Tämä kokemus voi näkyä aikuisena sinkkuna deittaillessa ristiriitaisina tunteina läheisyyttä kohtaan.

Pelokas välttelevä aikuisena

Lapsi kaipaa rakkautta riippumatta siitä millainen kasvuympäristö on ollut. Tämä tarve ei katoa aikuisena.

Jos lapsi koki että rakkaus oli samalla myös pelon lähde, hän oppii yhdistämään nämä kaksi tunnetta toisiinsa.

Aikuisena sinkkuna hän voi siksi kaivata parisuhdetta mutta samalla pelätä sitä syvästi.

Kun hän lopulta kohtaa aidon yhteyden, myös vanha pelko aktivoituu.

Miksi välttelevä sinkku hakeutuu tuttuun dynamiikkaan

Ihmisen hermosto hakeutuu usein tuttuihin tilanteisiin. Välttelevä ihminen saattaa siksi kiinnostua ihmisistä jotka muistuttavat tiedostamatta lapsuuden kokemuksia.

Moni sinkku tulkitsee tämän voimakkaaksi kipinäksi tai kohtalon tunteeksi.

Todellisuudessa kyse voi olla yrityksestä ratkaista vanhaa kokemusta uudelleen.

Usein välttelevä hakeutuu kumppaneihin jotka eivät ole täysin saatavilla ja yrittää alitajuisesti todistaa olevansa riittävä saadakseen rakkautta.

Miksi ahdistunut ja välttelevä sinkku kiinnostuvat toisistaan

Moni sinkku tunnistaa tilanteen jossa toinen haluaa jatkuvaa läheisyyttä ja toinen tarvitsee enemmän tilaa.

Ahdistuneesti kiinnittynyt ihminen tarjoaa paljon huomiota ja varmistelua. Aluksi tämä tuntuu välttelevästä hyvältä koska hän kokee olevansa tärkeä.

Mutta suhde ei perustu tasapainoiseen yhteyteen vaan tarpeen täyttämiseen. Siksi välttelevä alkaa myöhemmin vetäytyä.

Tämä dynamiikka aiheuttaa paljon hämmennystä nykyisessä deittailussa ja selittää miksi sinkut kokevat toistuvia pettymyksiä suhteissa.

Kun välttelevä kohtaa hänelle merkityksellisen ihmisen

Usein elämässä tulee vastaan suhde joka pysäyttää. Se ei tarkoita täydellistä parisuhdetta vaan suhdetta joka pakottaa katsomaan itseään rehellisesti.

Välttelevä alkaa pohtia miksi läheisyys tuntuu vaikealta ja miksi rakkauden vastaanottaminen pelottaa.

Tällainen suhde voi käynnistää sisäisen kasvun ja paranemisen prosessin.

Miltä tuntuu aito rakkaus välttelevälle sinkulle? Se voi tuntua samalla turvalliselta ja pelottavalta. Opi tunnistamaan merkit, jotka kertovat aidosta tunteesta.

Miltä tuntuu aito rakkaus välttelevälle sinkulle?

Kun välttelevä rakastuu

Tällainen suhde ei vielä tarkoita valmista ja turvallista rakkautta. Se tarkoittaa että välttelevä on valmis kohtaamaan omia varjojaan.

Usein molemmat osapuolet toimivat toisilleen peileinä. Suhde nostaa esiin haavoja jotka tarvitsevat huomiota.

Tämä voi tuntua sinkusta voimakkaalta ja jopa kohtalonomaiselta yhteydeltä.

Näiden suhteiden aiheuttama sydänsuru toimii usein muutoksen käynnistäjänä.

Kun sisäinen työ etenee, mahdollisuus turvalliseen rakkauteen kasvaa.

Turvallinen parisuhde välttelevälle

Kun välttelevä oppii tunnistamaan omia toimintamallejaan, hän alkaa ymmärtää miksi on aiemmin vetäytynyt suhteissa.

Hän alkaa huomata omat reaktionsa ja oppii pysähtymään ennen kuin toimii niiden mukaan.

Kiintymystyyli ei kuitenkaan muutu hetkessä. Se vaikuttaa syvästi siihen miten ihminen kokee rakkauden.

Siksi myös turvallinen parisuhde voi herättää voimakkaita tunteita.

Välttelevän todellinen pelko rakkaudessa

Kun rakkaus on aitoa, välttelevä kokee sen usein hyvin voimakkaasti. Joskus jopa voimakkaammin kuin turvallisesti kiinnittynyt ihminen.

Silloin aktivoituu sisäinen muisto siitä että rakkaus voi satuttaa.

Kyse ei ole vapauden menettämisen pelosta vaan pelosta tulla haavoitetuksi.

Tämä on välttelevän syvin pelko parisuhteessa.

Kun välttelevä avaa sydämensä parisuhteessa

Kun välttelevä sinkku on tehnyt sisäistä työtä ja kohtaa turvallisen kumppanin, hän on valmis sitoutumaan.

Silti uusi pelko voi nousta esiin.

Hän ymmärtää että suhde on tärkeä eikä hän voi enää vetäytyä samalla tavalla kuin aiemmin.

Aito rakkaus edellyttää haavoittuvuutta.

Ja juuri haavoittuvuus tekee tilanteesta pelottavan.

Miten pelko voi näkyä käytännössä

Pelko voi näkyä monella tavalla

  • tarpeena ottaa etäisyyttä
  • yliajatteluna
  • epäilyinä ilman selkeää syytä
  • voimakkaana huolena suhteesta
  • paniikin kaltaisina tunteina

Kyse ei yleensä ole toisesta ihmisestä vaan vanhasta kokemuksesta joka aktivoituu nykyisessä suhteessa.

Rakkaus vaatii työtä myös välttelevältä

Vaikka kyse olisi aidosta rakkaudesta, suhde ei ole automaattisesti helppo.

Välttelevä kohtaa usein tilanteita joissa hän haluaisi vetäytyä. Hän joutuu opettelemaan että rakkaus voi tällä kertaa olla turvallista.

Myös kumppanin on tärkeää ymmärtää että kaikki vetäytyminen ei ole henkilökohtaista.

Jos välttelevä kuitenkin toistuvasti torjuu eikä ole valmis kasvamaan, sinkkuna on tärkeää suojella itseään.

Silloin voi olla aika päästää irti.

aito rakkaus välttelevälle sinkulle

Aito rakkaus välttelevälle sinkulle

Miltä aito rakkaus oikeasti tuntuu

Aito rakkaus ei perustu voimakkaaseen kipinään tai jännitteeseen.

Se näkyy arjessa

  • kuuntelemisena
  • läsnäolona
  • luottamuksena
  • toisen tukemisena
  • turvallisena ilmapiirinä
  • yhteisenä kasvuna

Moni suhde perustuu tarpeen täyttämiseen mutta turvallinen parisuhde perustuu yhteyteen.

Sinä ansaitset turvallisen parisuhteen

Jokainen sinkku ansaitsee suhteen jossa saa olla oma itsensä.

Kun kaksi ihmistä kohtaa turvallisesti, molemmat kasvavat ja voivat hyvin yhdessä.

Joskus seuraava askel kohti tällaista suhdetta alkaa siitä että uskaltaa päästää irti yhteyksistä jotka eivät tunnu oikeilta.

Tilalle voi tulla jotain aidompaa ja kestävämpää.

Artikkelin Miltä tuntuu aito rakkaus välttelevälle sinkulle on kirjoittanut Yvette Brand ja se on suomennettu ja hieman muokattu suomalaiseen makuun sopivaksi.

Aito rakkaus välttelevälle sinkulle

Lue myös: Kun sinkku kohtaa välttelevän.

Picture of Bloggaaja

Bloggaaja

SinkkuBloggaajan takana on vieraskynäkirjoitukset. Useita eri kirjoittajia.
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Rossikrisu

Sinkkuilta Tampereella

pe 10.07.2026 – la 11.07.2026 @ 19:30 – 02:00 – Tampereen Sinkkubileet 10.7.26! Tapahtuma osoitteessa Verkatehtaankatu 3. Tapahtuman järjestää Facebookin sinkkuryhmä ronkelit yhdessä Downtown Barin kanssa. Aloitellaan 19.30 Speed daitingillä, johon erillinen ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin ja ilmoitus siitä erikseen. Pyritään ottamaan tasaluku miehiä ja naisia. 22.00 Bingo, jossa loistavia palkintoja. Viimeksi pääpalkintona oli ravintolalahjakortti kahdelle. Illan juontaa DJ Koskinen, joka myös musiikista vastaa. Tuu […]

Katso lisää »
Tampereen Sinkut

Helsinki-päivänä Oodin tyyneydestä Kiasman kautta bassorumpujen pärinään

pe 12.06.2026 @ 16:00 – 22:00 – Sinkkunäkökulmasta Helsinki-päivän tapahtumista valikoitui skannattavaksi kaksi: Kiasman treffiperjantai ja lähellä olevan Kaisaniemen puiston Helsinki goes EDM, missä on luvassa niin house-musiikkia kuin trancea ja big roomia. Kierros 1, Esilämmittely (klo 1600): Ensimmäinen tapaaminen on klo 1600 Oodin Töölönlahdenkadun sisäänkäynnin luona, Töölönlahden puoleisessa päädyssä ulkona, mutta taivaan revetessä sadatellaan sisäpuolella. Teeskennellään sivistynyttä ja päätetään demokraattisesti, kierretäänkö […]

Katso lisää »
Turun tuomiokirkkoseurakunta

Työikäisten miniloma merimaisemissa

pe 28.08.2026 – su 30.08.2026 @ 00:00 – Yksinasuvien työikäisten kesäviikonloppu Sinapin leirikeskuksessa 30-65-vuotiaille! Kaipaatko hengähdystä arjesta, uusia tuttavuuksia ja merellistä tunnelmaa? Yksinasuvien kesäviikonloppu tarjoaa juuri sitä! Luvassa on saunaa, uintia, grillausta, ulkoilua, hengellistä sisältöä ja paljon muuta — kaikkeen voi osallistua oman fiiliksen mukaan. Täysihoito hemmottelee useita kertoja päivässä, joten nälkä ei pääse yllättämään. Majoittuminen alkaa perjantaina klo 16.30, päivällinen klo 17 […]

Katso lisää »

Sinkkujen Kesäolympialaiset

la 27.06.2026 @ 12:00 – 18:00 – Old Man Housen Kesäolympialaiset  Peräläntie 123, Vesanka  Lauantai 27.6.2026  Päivätapahtuma klo 12.00–17.45  Ilta jatkuu yksityistilaisuutena Tulossa rento kesäpäivä vanhassa pihapiirissä:  nuotiota  saunaa & paljua  hengailua  enemmän tai vähemmän vakavia olympialajeja Mahdollisia lajeja: • mölkky • saappaanheitto • vesisankoralli • beer pong / limupong • metsärata Paikalla kioskimyyntiä  Sisäänpääsy 10 € / henkilö Ilmoittautumiset:  Messenger  WhatsApp […]

Katso lisää »