Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä? 12 kohtaa.

Oletko kyllästynyt deittailuun? Onko se luovuttamista vai hyväksymistä? Deittailun ei tarvitse toimia kaikille. Omalla onnellisuudellasi on enemmän väliä kuin sillä, tapailetko jotakuta vai et

Oletko kyllästynyt deittailuun? Onko se luovuttamista vai hyväksymistä?

Tammikuussa 2019 lopetin deittailun. Kymmenen vuoden jälkeen, kun olin joutunut deittikulttuurin pauloihin, päätin vihdoin lopettaa sen kuran ottamisen. Jos olet tällä hetkellä sinkku, varsinkin jos olet sinkku yli 40, deittailun jättäminen on luultavasti jotain, joka kuulostaa mukavalta, mutta myös pelottavalta.

”Kun en seurustele, niin miten tapaan jonkun?!”

Ajatus painaa mielessämme kauhun sävyyn ja silti jätämme täysin huomiotta kaiken sen treffailun, jonka olemme jo tehneet tapaamatta ketään tähän mennessä. Deittailun ei tarvitse toimia kaikille ja se on asia, jota on vaikea kuulla ja vielä vaikeampi toteuttaa, mutta elämäsi onnellisuudella on merkitystä, joten kokeile sitä. Neljä vuotta sitten lopetin seurustelun ja tänään olen täsmälleen saman verran sinkku kuin seurustellessani, vain nyt olen eksponentiaalisesti onnellisempi.

Jos olet valmis tunnustamaan, että omalla onnellisuudellasi on enemmän väliä kuin sillä, tapailetko jotakuta vai et, niin jatketaan.

Deittailukulttuurista irtautuminen on muutakin kuin vain deittisovellusten poistamista (mutta tee se ehdottomasti). Kyse on siitä, että muutat tapaa, jolla ajattelet ja ettet enää tunne tarvetta ladata niitä uudelleen. Ajatus siitä, ettet enää ole tekemisissä modernin deittailun kurakasan kanssa voi kuulostaa mahtavalta, mutta ellet tiedä miksi alun perin osallistuit siihen, palaat todennäköisesti takaisin, koska olet oppinut tuntemaan, että sinun on ns. pakko.

Omalla kohdallani kyse on pohjimmiltaan tästä: Olin alamaissa noin vuosikymmenen ajan. Sitten aloin muuttaa tapaa, jolla ajattelen sinkkuuttani. Nyt olen onnellinen – siinä kaikki. Erilaisten ajatusten valitseminen johti erilaisten tunteiden tuntemiseen, mikä johti erilaisten valintojen tekemiseen ja paremman elämän elämiseen. Elämäni ei pyörinyt enää sen ympärillä oliko sutinoita vai ei.

Sinkkuutesi ei ole merkki, että sinussa on jotain vialla, vaan se on osa elämääsi, joka on täynnä vapautta ja mahdollisuuksia. Mutta jos kaikki mitä sinulle on koskaan tuotu esille, on sitä kuinka säälittävää, surullista, epätoivoista ja yksinäistä sinkkuus on, varsinkin kun tulet vanhemmaksi, et pysty näkemään sinkkuuden arvoa, koska olet niin keskittynyt sen tuomaan häpeään.

Jos olet enemmän kuin kyllästynyt sinkkuelämään, täysin uupunut ja turhautunut kaikkiin kumppaniyrityksiin ja ihmettelet miksi ihmeessä mikään ei koskaan ”toimi”, jatka lukemista. Sinun ei tarvitse ”löytää jotakuta” voidaksesi paremmin. Tiedän, etteivät ihmiset halua kuulla tätä, vaan he haluavat vain tietää miten tavata aviopuolisoksi kelpaava. Tällaista en voi kuitenkaan luvata sinulle, eikä valitettavasti kukaan muukaan. Sen sijaan voin kertoa, että on mahdollista rakastaa sinkkuelämääsi, eikä se tarkoita, että sinun on ”valittava” sinkkuna oleminen ikuisesti.

Haluat suhteen. Kieltäydyt vain antamasta deittimaailman jauhaa sinut alas ihmisenä, jolla ei ole itsetuntoa. Sellaiseksi, joka tyytyy mihin tahansa, koska deittimaailma saa hänet uskomaan, että muuta ei ole saatavilla. Todennäköisesti deittimaailma saa sinut jopa tuntemaan, että ansaitset sen. Me sinkut ansaitsemme parempaa kuin ei mitään. Opetellaan muuttamaan tapaa, jolla ajattelemme itseämme sinkkuina.

Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä? 12 kohtaa. 1 | 1 Tapahtumia sinkuille!
Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä? 12 kohtaa. 1 | 1 Tapahtumia sinkuille!

1. Sinkkuna oleminen ei ole huono asia.

Tämä on yksinkertainen lause, mutta sillä on iso tehtävä. Se yrittää murtaa koko elämän ajan vallalla olleita harhakäsityksiä siitä, mitä me olemme. Ole kärsivällinen itsesi kanssa ja anna aikaa ymmärtää se. En suostu uskomaan, että sinkkuus on pahinta, mitä nainen voi kokea. Kieltäydyn näkemästä sinkkuutta häpeällisenä. Yksinolo ei ole surullista, säälittävää, huonompaa elämää, jota meidät on kasvatettu pelkäämään. Sen sijaan meidän pitäisi pelätä sitä, että vietämme nämä ihanat, vapauden täyttämät vuodet välittämättä nykyhetkestä, kun jahtaamme jatkuvasti sinkkuelämän loppua. Kun hyväksyt sen todellisuuden, ettei parisuhteettomuudessa ole mitään luonnostaan väärää, alat nauttimaan siitä nopeasti.

2. Vapauta mielesi.

Onko tämä hieman siirappinen lähestymistapa? Kyllä. Monet asiat, jotka pitävät meidät onnettomina, tapahtuvat yksinkertaisesti omassa päässämme. Ajatuksemme pitävät meidät onnettomina. Minusta sinkkunaiset viettävät liikaa aikaa miettien aikkaa, jolloin he enää olisi sinkkuja. Luulen, että elämme maailmassa, joka validoi pariskunnat ja mitätöi sinkut, joten luonnollisesti annamme paljon ajatustilaa sinkkuelämän päättymiselle. Mutta jos avaat mielesi mahdollisuudelle olla onnellinen juuri sellaisena kuin olet, voit luopua ulkoisen validoinnin tarpeesta, jota mm. Instagram kertoo sinulle tarvitsevasi. On mahdollista muuttaa elämääsi ja olla onnellisempi – etkä tarvitse sitä varten parisuhdetta.

Harjoittele muuttamaan käsitystäsi, mitä tällä hetkellä uskot sinkkuna olemisesta ja katso siitä seuraavaksi tapahtuu. On todella vaikea myydä kuukausittaista deittisovellusmaksua naiselle, joka ei vihaa sinkkuna olemista. Parasta tässä on se, että sinkkuna oleminen ei oikeastaan edes ole syvältä. Se ei myöskään ole oikeastaan pysyvää. Voit nauttia sinkkuna olemisesta ja tavata myös kumppanisi. Deittijumalat eivät vaadi kurjuuttasi maksuksi kumppanista. Deittijumalia ei ole olemassa.

12 keinoa lisätä onnellisuutta
Kyllästynyt deittailuun – vapauta mielesi.

3. Sinkkuelämässä on muutakin kuin deittailu.

Kaikki mitä meille luodaan, markkinoidaan ja rakennetaan meitä varten, näyttää olettavan, että ainoa asia, josta välitämme, on kumppanin löytäminen. Siis se ainoa asia. Se on kokonainen yhteiskunnan osa-alue, jonka tarkoituksena on kertoa meille mahdollisimman usein, että jos olemme jotain, meidän pitäisi muuttaa sitä. Sinkku? Parempi korjata se, tässä on vähän deittisisältöä. Tässä on deittineuvoja. Tässä on satoja deittisovelluksia. Jos maailma kohtaa sinkkunaisen, se olettaa hänen olevan onneton – ja olen kyllästynyt tähän olettamaukseen. Mitä luulet, että näiden negatiivisten, puutteeseen keskittyvien viestien jatkuva omaksuminen opettaa meille? Miksi meidän on uskottava, että ne kertovat totuuden? En ole nähnyt mitään todisteita siitä, että sinkkuus olisi huono tai väärä asia. Päinvastoin. Pidän siitä, että saan koko sängyn itselleni, enkä ikinä, ikinä sano ”Kultaseni, mitä haluat päivälliseksi?”. Ja nämä ovat vain kaksi pientä asiaa.

Sinkkuelämässä on lukemattomia ominaisuuksia, jotka kätkeytyvät seurustelun loputtoman jauhamisen taakse. Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta pysytkö kärryillä: Se, että olet sinkku, ei tarkoita, että sinun täytyy deittailla. Sinulla on sinkkuna niin paljon aikaa tehdä mitä ikinä haluat. Älä anna kaikkea aikaasi merkityksettömälle pyyhkimiseen, etsimiseen ja deittailuun. Voit tehdä niin paljon muutakin.

4. Onnettomat sinkkunaiset ovat valmistautuneet epäonnistumaan.

Jos olet joskus tuntenut, että deittailu tekee sinut täysin onnettomaksi, en olisi yllättynyt. Se juurikin yrittää tehdä sen sinulle, ja se yrittää kovasti (sillä tehdään rahaa). Toisaalta sinulla on yhteiskunta, joka häpäisee yhdessä lauseessa sinkkuna olemisen ja seuraavassa lauseessa valittaa puolisosta. Ja toisaalta meillä on rangaiseva deittiäppi, jossa meidät jatkuvasti saadaan tuntemaan itsemme kertakäyttöisiksi, epäkunnioitetuiksi, merkityksettömiksi ja ei-toivotuiksi. Miten ihmeessä meidän pitäisi menestyä sen keskellä? Uskon, että voimme irrottaa itsemme tästä, eikä meidän tarvitse ensin löytää kumppania tehdaksemme sen. Tästä tilasta poistuminen oman ajattelutavan muutoksen kautta, sen tunnustamisen kautta, että sinkkuelämä on upeaa, eikä tauti, joka on parannettava – se on tie ulos epätoivosta, sen sijaan että odottaisit toista ihmistä, joka tulee ja johdattaa sinut ulos kädestä pitäen. Muistutus: Deittiäpit EIVÄT toimi eduksesi. Viimeinen asia, mitä deittisovellus haluaa sinun tekevän, on löytää joku, koska silloin se lakkaa tienaamasta rahaa.

Miten välttää sydämen särkyminen
Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä?

5. Onnelliset sinkkunaiset eivät tyydy.

Synkkinä sinkkupäivinäni muistan ajatelleeni, että ehkä vaatimukseni olivat liian korkeat. Ehkä minun pitäisi alentaa niitä. Alentaa niitä asioita, joiden kanssa olen valmis elämään, jotta en enää eläisi yksin. Olen iloinen, etten tehnyt niin. Millä perusteella on syytä tyytyä johonkin tänään, kun tyytyminen tänään tarkoittaa tyytymistä joka päivä koko loppusuhteen ajan? Näen koko ajan ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa, eikä heidän ole tarvinnut tyytyä. Ei minunkaan tarvitse. Ainoa tapa, jolla tulen koskaan luopumaan sinkkuudesta, on suhde, joka on yhtä hyvä tai parempi. Mutta en voisi koskaan uskoa tähän, jos ajattelisin edelleen, että sinkkuuteni on huono, väärä, häpeällinen asia. Tämä tässä on oikeastaan lahja, jonka onnellinen sinkkuelämä antaa sinulle – et luovu siitä romujen, murusien tai vähemmän kuin ansaitset tähden. Lakkaat myös stressaamasta jokaisesta treffistä ja jokaisesta tekstiviestistä. Kun päästät irti ohjaksista ja lakkaat yrittämästä väkisin päästä suhteeseen, elämäsi sujuu paremmin ja pystyt menemään sen kanssa, mitä eteen tulee, helpommin. Elämän ei pitäisi tuntua mahdottomalta.

Miksi deittisovellukset eivät toimi?
Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä?

6. Poista deittisovelluksesi.

Jos et tee mitään muuta, poistu näistä sovelluksista. Ne eivät palvele sinua. Ne eivät ole ystäväsi. Mihin tahansa, joka saa sinut tuntemaan itsesi niin roskaksi, että sinun on pidettävä siitä ”taukoa” aina silloin tällöin, sinun ei pitäisi osallistua. Se, että työkaverisi tapasi miehensä sovelluksen kautta, ei tarkoita, että sinun täytyy kärsiä loputtomasta paskanjauhamisesta löytääkseen oman miehesi. Jos nautit deittisovelluksista, jatka niiden käyttöä. Mutta jos et pidä, sinun ei tarvitse käyttää deittisovelluksia. Ne eivät ole ainoa tapa tavata joku. Tiedätkö, mistä minä tiedän? Kuinka kauan olet käyttänyt deittisovelluksia? Oletko tavannut jonkun? Oletko sen sijaan viettänyt tuntikausia elämästäsi pyyhkimälllä, etkä ole koskaan saanut yhteyttä kehenkään? Oletko ollut loputtomilla pettymystreffeillä? Haluatko jatkaa sitä? Minä en halunnut.

Poistin deittisovellukseni neljä vuotta sitten, enkä ole katsonut taaksepäin tai ladannut niitä uudelleen kertaakaan. Deittisovelluksilla ei ole motivaatiota eikä kiinnostusta siihen, että tapaisit kumppanisi. Niillä on ainoastaan taloudellinen intressi juuri päinvastaiseen. Ne eivät toimi niin, että lopettaisit niiden käytön. Ne haluavat, että jatkat niiden käyttöä, ikuisesti. Ajattele tätä ja tyhjennä sitten puhelimestasi äpit. Deittisovellukset käyttävät meidän omaa toivoamme meitä vastaan ja minusta se on helvetin väärin.

7. Varo epätoivoista energiaa.

Sinkku voi haistaa epätoivon. Hyvä uutinen on, että epätoivoinen energia on todella helppo poistaa. Heti kun alat muuttaa tapaa, jolla ajattelet (sinkkuna olemisesta), epätoivoinen energia katoaa. Sen tilalle tulee mahdollisuuksien energiaa, luovaa energiaa, kiitollisuuden energiaa, kaikenlaisia piristävämpiä tapoja suhtautua elämään sen sijaan, että eläisit joka ikinen tunti joka ikinen päivä kaipaamalla parisuhdetta. Kohtelemalla jokaista tuttavuutta, jokaista tekstiviestiä, jokaista treffejä ja jokaista miestä niin kuin ne olisivat kaikki viimeisiä, joita koskaan tulee vastaan? Se on epätoivoista energiaa ja se pitää naiset sekaantuneina epätoivoon, jolle heidän pitäisi sanoa ei. Olen kokenut saman. Olen elänyt epätoivoisessa energiassa. Et ole tehnyt mitään väärää. Meidät on vain kasvatettu uskomaan, että sinkkuus on paha asia, jota meidän pitää päätä pois. Kun päätät nähdä sinkkuna olemisessa enemmän näkökulmia kuin olet sallinut itsellesi aiemmin, vanhat uskomukset murenevat – koska ne eivät oikeasti olleet totta. Sinkkuna oleminen voi tuntua todella hyvältä ja se voi antaa tuleville suhteille korkean riman. Se on hyvä asia.

Kyllästynyt deittailuun?

8. Lakkaa käsittelemästä kaikkea tilaisuutena tavata joku.

Me uuvutamme itsemme. Lakkaa pitämästä jokaista hetkeä, tapahtumaa, toimintaa ja asiointia mahdollisena ajankohtana ja paikkana tavata kumppanisi. Ja jos murehdit sitä, lähestyt kaikkea, mitä teet elämässäsi, valmistautumalla siihen, että joudut pettymään, kun se matka ruokakauppaan ei tuo kumppania. En itse halua elää elämääni pettyneenä, haluatko sinä? Käy keramiikkakurssilla, liity jousiammuntaliigaan, opettele kieliä. Mutta tee se, koska haluat, et siksi, että näet nämä aktiviteetit mahdollisina paikkoina tavata kumppani. Se, että osoitat toissijaista energiaa aktiviteetteihin, tarkoittaa, ettet elä täysin niiden tarkoitusta. Päästä irti, rentoudu ja nauti elämästä hieman enemmän. Sinä ansaitset sen.

Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä? 12 kohtaa. 3 | 3 Tapahtumia sinkuille!
Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä?

9. Lopeta some.

Kun menemme sosiaaliseen mediaan ja näemme lukemattomia unenomaisia kuvia kaikesta siitä, mitä ”kaikilla muilla” on, aiheutamme vahinkoa itsellemme. Meidän ei tarvitse tehdä niin. Älä koskaan laita jonkun toisen mahdollista loukkaantumista siitä, että mykistät tai poistat hänen seuraamisen, omien tunteidesi edelle. Meidän on nähtävä vähemmän muiden ihmisten ”some onnea”.

Sosiaalinen media on eräänlaista itsensä vahingoittamista, sillä joka kerta kun kirjaudut siihen, jokin satuttaa tai harmittaa. Tyhjennä feedisi asioista, jotka aiheuttava vertailua, kateutta tai vain surua. Vapauta itsesi siitä myrkystä, jota syötät itsellesi. Kun olet tehnyt tämän ja ei-toivotut tunteet ovat laantuneet, voit yrittää muokata ajatusmalleja siitä mitä näet sosiaalisessa mediassa. Pidän tästä yksinkertaisesta harjoituksesta joka kerta, kun näen sosiaalisessa mediassa kuvan uudesta pariskunnasta tai uudesta kihlauksesta: Ajattelen itsekseni: ”Olen onnellinen heidän puolestaan.” Koska näin on ja koska se on se todellinen ajatus, joka on osa sitä ihmistä, joka haluan olla. Joku, joka näkee iloa toisten ilosta, eikä kateutta. Voit valita ja harjoitella uusia ajatuksia. Se toimii ja se auttaa. Anna sille mahdollisuus.

10. Mikään ulkopuolinen ei voi tehdä sinua onnelliseksi.

Jos olet onneton, parisuhde ei tee sinua onnelliseksi. Sanon sen vielä kerran: Jos olet onneton, suhde ei tee sinua onnelliseksi. Suhteet eivät korjaa mitään. Ne ovat oma kokonaisuutensa ja ne voivat olla ihmeellisiä. Mutta ne eivät muuta sitä, kuinka onnellinen olet. Se, kuinka onnellinen olet, saattaa kuitenkin vaikuttaa parisuhteeseesi. Haluatko tietää lisää? Keskustele naimisissa olevien ihmisten kanssa. Ei ole olemassa ”täydellistä” elämäntilannetta. Avioelämä ei ole täydellistä. Sinkkuelämä ei ole täydellistä. Mutta kaikkien elämä ansaitsee olla onnellista, itsevarmaa ja turvallista. Ja nuo kaikki ovat asioita, jotka tulevat meistä itsestämme, niitä eivät voi antaa meille muut ihmiset.

Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä? 12 kohtaa. 4 | 4 Tapahtumia sinkuille!
Kyllästynyt deittailuun? Luovuttamista vai hyväksymistä? 12 kohtaa. 5 | 5 Tapahtumia sinkuille!
Kyllästynyt deittailuun?

11. On mahdollista rakastaa sinkkuna olemista & haluta suhdetta samaan aikaan.

Onnellinen sinkkuna oleminen ei torju ketään pois luotasi. Mielestäni se tekee juuri päinvastoin. Onnelliset ihmiset vetävät puoleensa onnellisia ihmisiä. Meistä tulee hyvän, yhteisöllisyyden, ilon ja kaikenlaisen rakkauden magneetteja, kun päätämme voida paremmin. Seurustelu on todella vaikeaa. Mutta sinkkuna olemiseen ja seurusteluun suhtautumisen muuttaminen on helppoa. Se on yksinkertainen valinta, jonka teet ja toteutat. Jos minä pystyn siihen, uskon, että kuka tahansa pystyy siihen. Sinun ei tarvitse torjua parisuhdetta, jotta voisit rakastaa sinkkuelämää. Voit olla onnellisesti sinkku ja samalla olla valmiina seuraavalle suhteelle. Sinun ei tarvitse valita jompaakumpaa.

12. Ihmiset kohtaavat kaikkialla.

Älä lue tätä osiota ennen kuin hallitset täysin kohdan 8. Olen tosissani. Meidän on muistettava, että deittailu ei ole se tie kumppanuuteen, se ei vain ole. Vielä kerran, kuinka monta vuotta olet deittaillut? Oletko jo parisuhteessa? En sano tätä ollakseni julma, vaan sanon sen vapauttaakseni ihmisiä. Deittailun ei tarvitse toimia. Se on onnenpeliä. Lakkaa uskomasta deittailuun, jos se ei ole koskaan palkinnut uskomustasi.

Jos olet kyllästynyt deittailuun, niin tutustu muutamaan muuhun parempaan vaihtoehtoon. Ihmiset tapaavat lukemattomilla tavoilla, jotkut poikkeuksellisilla, jotkut arkipäiväisillä. Sillä ei ole väliä, miten tapaat, vaan sillä, että muistat, että on mahdollista tavata joku ylipäätään vain elämällä elämääsi. Jos tarvitset siitä vahvistusta, en syytä sinua! Todisteiden tarvitseminen on ihan ok, varsinkin kaiken sen jälkeen, mitä olemme käyneet läpi. Opettele katsomaan ”miten tapasimme” -tarinoita ei mustasukkaisuuden lähteenä, vaan muistutuksina siitä, että se on mahdollista. Rakkaus onnistui heille ja se voi onnistua sinullekin. Olemme kaikki vain ihmisiä, jotka elävät elämää ja jossain matkamme varrella löydämme kumppanin jos sitä haluamme. Älä laita uskoasi johonkin, jonka ei koskaan tuota tulosta, eikä tähän mennessä ole koskaan tuottanut. Vaihtoehtomme ovat paljon rajattomampia.

Odotan todella innolla sitä päivää, jolloin olen rakastavassa, sitoutuneessa ja ihanassa suhteessa. Mutta kieltäydyn viettämästä elämääni tekemällä jotain, mistä en pidä siihen asti. En usko, että sitä vaaditaan minulta, enkä usko, että sinkkuuteni on niin häpeällistä. Uskon, että sinkkuna olevilla on kyky saavuttaa paljon enemmän onnea kuin yhteiskunta kertoo meidän ansaitsevan. Uskon, että deittailu ja säädöt ”varastaa” tuon onnen aivan liian usein. Jos et pysty tähän enää, sinun ei tarvitse. Se ei ole ”mahdollisuuksiesi vähentämistä”. Se on oman elämäsi elämistä.

Oletko sinä kyllästynyt deittailuun? Mitä asioita / askelia olet ajatellut ottaa ettet enää olisi kyllästynyt deittailuun?

Sinkkutapahtumat - kivaa tekemistä sinkuille
Sinkkutapahtumat -sinkuille livetapahtumia ja seuranhakua.

Artikkelin ”Kyllästynyt deittailuun” kirjoittaja on Shani Silver.

Kyllästynyt deittailuun?
sinkkujuhannus

Sinkkujuhannus – 2 vuorokautta hyvässä sinkkuseurassa.

0 0 ääntä
Arvio artikkeli
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
Kaikki kommentit

Artikkeleita randomisti

Sponsoroitu linkki

st-logo-192

Tilaa viikkokirje

Sinkkulistan kautta voit saada, tapahtumien lisäksi,  samanhenkisten ihmisten viisaita neuvoja ja inspiroivia tarinoita suoraan sähköpostiisi.