Säröinen ruukku
Vanhahko nainen kantoi seipäässä niskansa päällä kahta isoa ruukkua.
Yhdessä ruukussa oli särö. Toinen ruukuista taasen oli ehjä ja piti sisällään sinne kaadetun veden.
Pitkä matka takaisin kotiin veden luota jätti säiröisen ruukun vain puolilleen vettä.
Näin kului kaksi täyttä vuotta. Nainen kuljetti kotiin vain puolitoista ruukullista vettä. Ehjä ruukku oli hyvin ylpeä saavutuksestaan.
Säröinen ruukku oli häpeissään omasta vaillinaisuudestaan ja suruissaan siitä, että kykeni puoleen siitä mihin se oli tarkoitettu.
Kahden omasta mielestään katkeran ja epäonnisen vuoden jälkeen säröinen ruukku avautui naiselle virran luona. ”Olen häpeissäni itsestäni. Minussa on särö ja sen vuoksi vesi valuu koko matkan takaisin kodillesi.”
Vanha nainen hymyili: ”Oletko huomannut, että sinun puolella polkua on kukkia, mutta toisella puolella niitä ei ole?”
”Olen aina tiennyt säröstäsi, joten laitoin kukan siemeniä sinun puolellesi polkua ja joka päivä kun kävelemme takaisin, sinä kastelet niitä. Kahden vuoden ajan olen voinut poimia kauniita kukkia koristamaan pöytääni. Jos et olisi se kuka olet, tätä kauneutta ei olisi talossa”.
Meissä jokaisessa on oma vikamme. Juuri nuo säröt ja viat, joita meissä on, tekevät elämästämme niin kiinnostavan ja palkitsevan.
Sinun on vain hyväksyttävä jokainen ihminen, itsesi mukaanlukien, sellaisena kuin on ja nähtävä se hyvä.
Joten teille kaikille ns. Rikkinäisille Ruukuille, hyvää päivän jatkoa ja tuoksuttele kukkia omalle puolellesi polkua.
Tämä on internetissä kiertävä tarina.
