Deittailu on seikkailu

Oletko tietoinen salaisesta deittailun etiketistä? On olemassa tietynlainen etiketti, kun on kyse uusien ihmisten tapaamisesta romanttisessa mielessä. Yleensä onkin parasta olla tietoinen näistä asioista ennen treffejä.

Deittailu on monimutkainen seikkailu.

On olemassa tietynlainen etiketti, kun on kyse uusien ihmisten tapaamisesta romanttisessa mielessä. Yleensä onkin parasta olla tietoinen näistä asioista ennen treffejä.

Redditissä Mertell-niminen käyttäjä pyysi muita käyttäjiä kertomaan deittailun lausumattomia sääntöjä, joita kukaan ei haluaisi myöntää.

Tällaisia ikäviä totuuksia käyttäjät paljastivat:

Vaatimuksesi muuttuvat sen mukaan, kuinka kiinnostunut olet henkilöstä

Vaikka haluaisit ajatella, että ulkonäöllä ei ole väliä, sillä kuitenkin tietyissä määrin on sitä.Tarkemmin sanottuna siedät turhauttavampaa käytöstä henkilöltä, jota kohtaan tunnet fyysistä tai muunlaista kiinnostusta, kuin henkilöltä, johon et ole ihastunut.

Menestyminen treffirintamalla on usein kiinni tuurista

Ajoitus on kaikki kaikessa. ”Monet lähestyvät deittailua tieteenä laskelmineen, faktoineen ja lukuineen. Se ei ole tiedettä vaan jonkun löytämisen todennäköisyys on kiinni vain onnesta ja ajoituksesta”, eräs Reddit-käyttäjä kirjoitti.

Pelit

Kaikki pelaavat ”pelejä”, oli kyse sitten valtataistelusta laskun maksamisen yhteydessä tai odottaminen tunteiden myöntämisessä kunnes toinen sanoo sen ensin.

Deittailu on jossain vaiheessa aina ikävää touhua

Olit sitten iloisesti sinkkuna tai et, treffailu on stressaavaa ja asiat menevät nappiin harvoin välittömästi. Deittailun lomassa kohtaat ainakin joitakin seuraavista tilanteista: ihastut henkilöön, joka ei huomaa sinua, tapaamasi henkilö on varattu, henkilö käyttää sinua hyväksi jollain tavalla, panostat suhteen henkilön kanssa, joka paljastuukin paskiaiseksi, joudut torjumaan jonkun, koska et tunne samoin, sinua petetään tai sinut jätetään, koska kumppanisi löysi jonkun paremman.




Kukaan ei ole täysin oma itsensä ensitreffeillä

Potentiaalisen kumppanin kanssa kannattaa aina olla rehellinen, mutta kaikki eivät paljasta kaikkia korttejaan ensitreffeillä. Omana itsenään oleminen ei myös tarkoita sitä, että paljastaisit välittömästi kaiken itsestäsi.

st postituslista

Liity sinkkutapahtumien postituslistalle ja löydä ystäviä + tapahtumia.

Lähde: viikonloppu.com

Picture of sinkkutapahtumat

sinkkutapahtumat

Löydä seuraa ja kivaa tekemistä muiden sinkkujen kanssa. Sinkkutapahtumat tarjoaa alustan sinkuille tapahtumiin ja seuranhakuaan. Tule tapahtumiin ja lähde uusia ystäviä ja kokemuksia rikkaampana. Tapahtuman tekijöitä löydät tiimi -sivulta.
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
Kaikki kommentit

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Turun tuomiokirkkoseurakunta

Sinkkujen ja yksinasuvien joulujuhla

ma 15.12.2025 @ 18:00 – 20:00 – Työikäinen sinkku, tule ottamaan varaslähtö jouluun! Maanantaina 15.12. klo 18-20 järjestetään sinkkujen ja yksinasuvien joulujuhla Seurakuntien toimitalon juhlasalissa (Eerikinkatu 3, 2. krs). Tule mukaan kohtaamaan muita, nauttimaan joulun tunnelmasta ja viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Luvassa on tuttuja joululauluja, yhteistä ohjelmaa ja puurotarjoilu. Tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu viimeistään 10.12.: Ilmoittautumaan täältä Tilaisuuden järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Katso lisää »
Turun tuomiokirkkoseurakunta

Pikadeitit

la 22.11.2025 @ 13:00 – 20:30 – Suosittu speed dating järjestetään jälleen lauantaina 22.11. seurakuntien toimitalolla, Eerikinkatu 3. Ikäryhmiä on tarjolla useita! Aikataulu on seuraavanlainen: Klo 13.00: 70-80+v. Klo 14.30 60-70 v. Klo 16.00 50-60 v. Klo 17.30 40-50 v. Klo 19.00 30-40 v. Jos olet juuri kahden ikäryhmän välissä, voit ilmoittautua useampaan ryhmään. Huomaathan kuitenkin, että hinta on ikäryhmäkohtainen (5€/ikäryhmä). Ilmoittautumaan […]

Katso lisää »
Kulkurin Kievari

Unelmien Pikatärskyt

la 15.11.2025 @ 19:00 – 23:00 – Hoi sinä sinkku siellä, luehan loppuun asti…koskaan ei voi tietää, missä se muru istuu Tule mukaan Unelmien Pikatärskyille, vaikka et tanssi, tule silti, vaikka et tykkää musiikista, tule silti, sillä tämän jälkeen tykkäät Tanssi, poika, tanssi.. tanssi, tyttö, tanssi… Unelmavävyt ja unelmien Lauantaitanssit 15.11. klo 19 Loimiranta, Satakunnantie 1, Loimaan keskustassa. Liput 18,00 Anniskeluoikeudet Huom […]

Katso lisää »

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍