Tuli pitkä, mutta kun on liikaa tapahtumia. Kun nyt olen perillä, alkaa helpottaa. Itseäni yllättää, kuinka hyvin noissa edellisissä osissa olen osannut luoda draamaa ja puolivahingossa tehnyt cliffhangereita.
Ukrainan matka – osa 3
Olin printannut Google Mapsista karttasivun mukaan, koska minulla on epäluottamus teknisiin laitteisiin. Se osoittautui oikeutetuksi, koska Primeran tupakansytytinliitin ei toimikaan ja puhelimeni akku on juuri tämän matkan aikana alkanut hiipua. No, näinhän se yleensä menee.
Puola – Ukraina
Itä-Puolalla ja Länsi-Ukrainalla on nimittäin vahvaa samankaltaisuutta. Maisemat kumpuilevat, ei ole moottoriteitä ja liikennemerkit ovat epätarkkoja. Edellisen kappaleen ja viimeksi mainitun syyn takia menin yli eri raja-asemalta kuin olin sekä suunnitellut ja mitä rajalle tullessani luulin. No, sata kilsaa lisää on vain nukkumisajasta pois. Kuten edellinen kirjoitukseni kertoo, nukkuminen ja matkailu ovat ihan eri asioita.
Maahan päästyä akku vähissä. Peräti nelinkertainen ongelma:
- Miten katson navista oikean tien?
- Entä karttaprinttauksesta, koska zoom ei näytä kaikkia tien ja paikkakuntien nimiä?
- Ja tämä on vakava: tieopasteita on harvassa ja etäisyyskylttejä ei lähes lainkaan. Navi olisi tosiaan tarpeen.
- Ukrainassa on ilmavaaran takia öinen ulkonaliikkumiskielto, Vinnitsassa se alkaa klo 23, aika vaihtelee paikkakunnittain. Klo 22 jälkeen näyttää myös muu liikenne kuin rekat loppuvan ja talot pimenevän.
- Bonus 1: ketään ei näy missään eli ei voi kysyä. 2. Koska aurinko on laskenut, sen sijainnista ei voi päätellä ilmansuuntia. 3. Aikaa oli mennyt ylimääräisen ajon takia.
Eli ei taaskaan ollut tylsää. Täällä etelässä pimeys on pimeyttä eikä Suomen kesäyön hämärää. Onneksi olin Puolassa Marian kehotuksesta tankannut täyteen eli nyt auto ei rajoittanut liikkumista. Tiestö oli jo Puolassa muuttunut mäkiseksi ja mutkaiseksi eli nopeaa ajoa vastustavaksi.
Ajo sujui melko hyvin isoon kaupunkiin nimeltään Ternopil asti (Terno on muuten harvinaisehko miehen etunimi Suomessa, heh heh). Siellä ei ollut missään mitään kylttejä. Ja juuri nyt puhelimen akku tyhjeni. Ajettiin keskustaan. Siellä oli jopa englanniksi tekstejä ”Uudet kyltit ovat kauempana”. Ei ollut. Kierrettyä koko kaupungin ympäri palattua tulopisteeseen kysyin mongerrusvenäjälläni Vinnitsaa. Tuli ohjeita ja lähdettiin ajamaan hämärtyvään yöhön.
Oltiin mukana rekkajonossa, jotten tekisi ylös näkyviä erillisiä valopisteitä. Ei halua viettää toista yötä autossa. Enkä oltu edes varmoja, ajetaanko oikeaan suuntaan eli itään tai länteen. Ajettiin vain.
Sitten LSH (ottakaapa selvää) vastasi rukouksii ja Hänen Nuudelinen Kosketuksensa loihti keskelle umpipimeää metsää valomeren. Siellä oli rekkoja, sotilaita, panssariesteitä, vilkkuvaloja ja – hotelli! Voi sitä riemua! Mikä parasta, tilaakin oli. Aamulla lähtiessä nähtiin, että seuraavien 500m matkalla on 2 hotellia lisää. Ennen Vinnitsaa ei sitten kyläkeskustoja lukuunottamatta ollakaan lisää majoitusta. Jos ei osaisi kyrillisiä kirjaimia, olisi vaikeuksissa.
Unta kalloon, aamulla tee ja eespäin kohti Mariaa. Nyt aikataulu piti ja oltiin vähän yhdentoista jälkeen perillä. Kohde on paikallinen ammattikoulu. Matkan varrella oli useita tiesulkuvalmiuksia eli rengaskasoja, hiekkasäkkejä ja panssariesteitä. Eli varsin lännessäkin on jo valmistauduttu.
Lisäksi 3 kylässä liikennepoliisit olivat pysäyttäneet autoja, ilmeisesti ylinopeuden takia. Vaikka Primerassa on Suomen laatat, autoa ei kertaakaan pysäytetty. Tai ehkä siksi, koska vihamieliset tahot taatusti käyttäisivät jonkun muun maan rekkareita. Tosin kylien läpiajot menivät autolla rajoitusten mukaan, vaikkeivat kaikki kuskia tuntevat sitä ehkä uskokaan.
Avustuskuorma
Mutta päivän varsinaiseen aiheeseen. Avustuskuorma tuli perille ja se purettiin heti. Mukana autossa oli runsaasti tavaraa Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:ltä, oppilaitoksen poistotavaraa, lahjoituksia lapseni kummitädiltä ja jotain tavaraa omastakin takaa.
Minulle tuli hyvin vahvasti sellainen olo, että lahjoitusta arvostetaan suuresti. No, ei kai tälläistä joka päivä tapahdu. Ja tuo arvostus näkyy myös suhtautumisessa.
Oppilaitoksessa on nyt noin 150 Ukrainan itäosista tullutta sisäistä pakolaista eli kaikki menee tarpeeseen. Enemmänkin olisi tulossa, mutta kun opetustakin pitää tehdä.
Vieraanvaraisuus
Maria on koulussa englannin opettajana, mikä on erittäin helppo uskoa. Ja vielä oikein mukava. Kivat vaan hänen miehelleen. Juttelimme paljon asioista täällä ja siellä. Hän myös tulkkasi muiden henkilökunnan jäsenten kanssa käydyt keskustelut.
Nautittiin hänen leipomaansa kirsikkapiirasta. Se on paikallinen tapa: odotetulle vieraalle annetaan vastaleivottua. Oikein mukava ja herkullinen tapa. Etukäteiskeskusteluista Mariasta saamani mielikuva oli muutenkin täysin oikeutettu.
Tavanomaisten jaaritusten lisäksi huomattavia oli kaksi. Ensimmäinen oli apulaisrehtori Svetlanan kanssa. Svetlana vaikuttaa poikkeuksellisen tarmokkaalta ihmiseltä ja näin kuulin myös muilta.
Svetlana kertoi, että olen heidän vieraansa ja kysyi, mitä kiinnostaisi tehdä. No, toki tavanomaista turismia ja pari ammatillista käyntiä raksalla.
Saku Sammakko kosiomatkalla
Mutta sitten kerroin, että on kiinnostusta tutustua paikallisiin naisihmisiin.
Mutta on myös vaatimuksia:
- Enintään 10v ikäero. Olisihan nuori kiva, mutta hän huomaa kuitenkin pian, että minä olen vanha.
- Sujuva kielitaito. Voihan sitä kaikkea kivaa tehdä muutenkin, mutta pitää pystyä luomaan yhteys myös puheen tasolla.
- Vahva itsetunto. Muuten ei minua kestä.
Tämä aikaansaava nainen teki tarkentavia kysymyksiä ja tuntui heti ryhtyvän pohtimaan asiaa. Hän on siis Svaha, suomeksi puhemies. Katsoin kahden paikallisen kuvaa puhelimesta (AHH!) ja saattaa olla, että minulla on huomenna treffit.
Kysyin, mihin baariin minun kannattaisi mennä naisia katsomaan. Kuulemma ei tiedä eikä oikein muutenkaan haluttaisi kertoa, koska asuntolan pakolaisissa on leskiä.
Elän mielenkiintoisia aikoja. Ukrainan matka tuo uusia jännittäviä aikoja.
Iltaohjelma
Sitten menimme syömään. Ensin rehtori Mykola kertoi, että Suomesta on tullut tavaraa ja sitten minä puhuin in English, miksi olen täällä. Taisi olla yksi elämäni vaikuttavimmista puheista, tuli tunteella. Mutta kyllä taputettiinkin. Ja ruoka oli hyvää ja täysin omasta maasta.
Tänään ajoissa nukkumaan, on luksusopiskelijasolu. Ja sillä toiveella, että lähiaikoina tulisi lisää univelkaa. Huomenna saatte toivottavasti kuulla, mitä Svaha on saanut aikaan.
Ukrainan matka – kertomukset
Ukrainan matka – osa 3
Luet sitä juuri. Ukrainan matka jatkuu. Pysy kuulolla.
0 kommenttia