Asiantuntija rohkaisee sinkkuja tapaamaan toisiaan

Asiantuntija innostaa sinkkuja tapaamaan aktiivisesti uusia ihmisiä St Academyn sinkkuuteen perehtynyt asiantuntija rohkaisee sinkkuja tapaamaan toisiaan. Menetelmä on jo tuhansia vuosia vanha ja osoittanut toimivuutensa kumppanin hankinnassa. Monet uudet menetelmät sen sijaan pohjautuvat enemmän kertakäyttökulttuurille, Lue lisää

Asiantuntija innostaa sinkkuja tapaamaan aktiivisesti uusia ihmisiä

St Academyn sinkkuuteen perehtynyt asiantuntija rohkaisee sinkkuja tapaamaan toisiaan.

Menetelmä on jo tuhansia vuosia vanha ja osoittanut toimivuutensa kumppanin hankinnassa.

Monet uudet menetelmät sen sijaan pohjautuvat enemmän kertakäyttökulttuurille, joista Tinder on niittänyt mainetta seksiseuran etsimisessä.

Sinkkujen olisi hyvä käyttää aikaansa tavaten toisiaan sekä käyttää siihen nykyistä enemmän aikaa.

Varaa aikaa tapaamisiin

On ymmärrettävää, että jo arkirutiinien pyörittäminen vie aikaa, mutta jokaiselle viikolle kannattaisi varata aikaa tavata uusia ihmisiä. Joko sinkkutapahtumien merkiessä tai buukta itselleen treffit.

Mitä enemmän kohtaat ihmisiä, sen suurempi todennäköisyys kohdata potentaali seurustelukumppani – asiantuntija vinkkaa.

Voit myös rohkaista sinkkuystävääsi tulemaan mukaan. Mitä enemmän kohtaamisia, sen parempi mahdollisuus löytää rakkaus.

Sinkkujen kohtaamisen haaste

Moni sinkku pohtii nykyisin kohtaamisen vaikeutta. Vaikka ehkä tapaisit ihmisiä, niin miten se itse aito kohtaaminen saadaan aikaiseksi?

Arvostetaanko itsenäisyyttä jo niin paljon, että antautuminen parisuhteelle muodostuu ongelmaksi? Ei osata päästää irti kontrollista ja omasta riippumattomuudestaa antaakseen toiselle mahdollisuuden?

Näitä asioita on jokaisen pariutumisesta haaveilevan sinkun hyvä pohtia. Kyselyissä suurin ongelma koettiin juuri kohtaamisessa.

94.6% kyselyyn vastanneista ilmoitti haluavansa / etsivänsä parisuhdetta. Vain 5.4%  ei halunnut / etsinyt parisuhdetta. Haasteelliseksi koettiin luottaa toiseen henkilöön.

Yhteiset arvot

Sinkut toivovat parisuhteelta yhteisiä arvoja, sitoutusmiskykyä sekä sitä, että se toinen miellyttää jollain tavalla myös ulkoisesti. Nämä saivat eniten ääniä.

Myös yhteiset kiinnostuksen kohteet ja kumppanin sijainti (lähellä) mietityttivät sinkkuja.

Missä voi kohdata sinkkuja?

Kun omat arvot ovat itselleen selvillä, niin kannattaa miettiä miten itse toteuttaisi näitä itselleen.

Todennäköisesti se potentiaalinen kumppaniehdokas on siellä samassa paikassa.

Esimerkki:

Huomaat pitäväsi ruuanlaitosta. Teet itsellesi erilaisia ruokia ja jossain vaiheessa haluat jo oppia lisää.

Menet ruokakurssille ja mahdollisesti kohtaat siellä potentiaalisen kumppanin.

Mistä löytyy juuri se sinkku?

Löytyykö ruokakurssilta sitten sinkku? Hyvällä tuurilla löytyy.

Paremmat mahdollisuudet on kun järjestää ruokakurssin sinkuille. Etsit opettajan ja paikan. Sovit käytännön asiat ja ilmoitat tapahtuman sinkkutapahtumien sivulla. Näin kasvatat mahdollisuuksia löytää sopiva kokkailusta pitävä sinkku.

Vastaava toimii myös muun kiinnostuskohteen kanssa. Tällaisia voi olla esimerkiksi kulttuuri, elokuvat, musiikki, liikunta, luonto jne. Kokoa porukka yhteen tai osallistu kun joku kutsuu koolle.

Tässä alkupaloina asiantuntijan vinkkejä miten sinkut voivat tavata toisiaan.  Lisää tulossa. Pysy kuulolla.

Update: Sinkkumagneetti valmennus sinkuille julkaistu syyskuun alussa!

Mitä sinä haluaisit kysyä sinkkuudesta?  Ota yhteyttä.

Picture of sinkkutapahtumat

sinkkutapahtumat

Löydä seuraa ja kivaa tekemistä muiden sinkkujen kanssa. Sinkkutapahtumat tarjoaa alustan sinkuille tapahtumiin ja seuranhakuaan. Tule tapahtumiin ja lähde uusia ystäviä ja kokemuksia rikkaampana. Tapahtuman tekijöitä löydät tiimi -sivulta.

0 kommenttia

Sponsoroitu linkki

Uusimmat tapahtumailmoitukset

Vapputulet sinkuille 30.4.2026
Sari

Vapputulet sinkuille

to 30.04.2026 @ 19:00 – 21:00 –

Vapputulet syttyvät 30.4.2026. Jos kaipaat vapulta lämpöä, naurua ja nuotiopiirin kokoista maailmaa, löydät oikean suunnan seuraamalla savuvanaa laavulle.

Katso lisää »
Tampereen Sinkut

Pirkkalan metsäpatikka, mutakylpy ja savunhajua

su 26.04.2026 @ 12:45 – 16:00 – Päiväpatikointia pitkin metsiä, kohteena laavu ja tulistelupaikka Pirkkalassa Iso-Naistenjärven rannalla. Matkaa tulee vähintään 3.2km lyhintä mahdollista reittiä kulkien. Eiköhän ainakin tuplata se tekemällä pari eksymistä Pirkkalan ja Peltolammin välissä olevien lukuisten alppien välissä, tai edes kiipeämällä Taaporinvuoren päälle katsomaan miltä uupumus näyttää yläilmoissa. Maastollisesti poluilla on korkeuserojen lisäksi perinteinen Pirkkalalainen jalkahoito, eli nilkkoja metsästäviä kivikkoja, […]

Katso lisää »

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍