Miten saat naisen kuin naisen
Moni mies harmittele kuinka naiset lankeavat aina ”menestyviin miehiin”. Hyödynnä vinkit siitä, miten iskeä nainen.
Moni mies harmittele kuinka naiset lankeavat aina ”menestyviin miehiin”. Hyödynnä vinkit siitä, miten iskeä nainen.
Rakastumisen syistä on tehty paljon tutkimuksia. Rakastumisen on selitetty johtuvan sosiaalisista ja kulttuurisista toimista, kuten samoista arvoista ja kokemuksista. Osa syistä, kuten hajumme tai pituutemme, viittaavat biologiaan.
Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kohtelevat häntä. Miten kohtelet muita, lähtee itsestäsi. Onnellisella ihmisellä ei ole syytä latistaa toista tai toisen onnea. Onnettomalla todennäköisesti on.
Jos jatkuvasti koet tarpeelliseksi kritisoida, joko itseäsi tai muita, niin pysähdy! Kärsit tuosta vain ja ainostaan itse. Oman terveytesi ja hyvinvointisi kannalta käännä kelkka ja opettele onnellisuutta.
Aivotutkija kertoo neljä tapaa, joilla voit opettaa itsesi onnelliseksi.
Videovalmennus kanssakäymiseen.
Löydät mm. vastauksia kysymyksiin:
* Mitä sosiaalisissa tilanteissa kannattaa tehdä?
* Miten saan naisen kiinnostumaan itsestäni?
* Mitä minun kannattaa sanoa naiselle?
Ohjeita ja sparrausta:
* Miten olet itsevarma ja viehättävä?
* Mitä tehdä ja sanoa naisen kanssa?
30 asiaa, jotka jokaisen sinkun kannattaisi kesällä tehdä!
Näillä hauskoilla tempauksilla teet kesästäsi taatusti ikimuistoisen!
Juhannuspaikan esittelyä. Katso upeat kuvat!
Kesä sieltä tulla porskuttaa. Viikonloppuna oli jo kivan pieni aavistus kesästä. Jos ei ole heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena. Älä jää kesällä ilman seuraa Missä sitten voi tavata muita sinkkuja? Tässäpä muutama vinkki jos haluat viettää elämäsi sinkkukesän ja ehkäpä löytää kesäheilan tai vaikka elämänkumppanin. Kotoa hän ei sinua tule Lue lisää…
Sinkkutapahtumien Juha kirjoitti Helsingin Sanomiin pariutumisen haasteista.
Ekat treffit ovat vaikeimmat. Tapaat uuden ihmisen ja se todennäköisesti jännittää. Ehkä haluat tehdä vaikutuksen ja yrität liikaa. Ohessa muutamia vinkkejä, joilla kutsu toisille treffeille todennäköisesti tulee.
Aidon rakkauden löytäminen kestää eikä välttämättä ole helppoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että se olisi mahdotonta. Jotkut viettävät koko elämänsä etsien aitoa rakkautta. Siis sellaista, jossa aidosti rakastetaan ja kunnioitetaan toisiaan. Sekä suhteesta, jossa kohdellaan hyvin.