Maastokävely
Lielahdesta Epilänharjua pitkin Epilän kylpylän raunioille
Etsitkö virkistystä arkeesi? Liity mukaan maastokävelylle!
Maastossa poluilla on niin jyrkkiä nousuja kuin laskujakin, riippuen kelistä saattaa olla paikoin myös liukasta. Lenkille tulee mittaa noin 6km, joten varustauduthan asianmukaisesti. Omat valmiit retkieväät kannattaa ottaa mukaan, koska tällä kerralla reitin varrella ei ole tulipaikkaa – eikä myöskään wc:tä tai saunaa.
Perinteisesti jatkot voidaan pitää jossain yhteisesti sovitussa kahvilapaikassa.
Epilänharju on Tampereella sijaitseva harjualue, joka tarjoaa kauniita metsämaisemia ja paikoin myös näkymiä Näsijärvelle. Vaikka harjua on madallettu rautatien ja maanteiden rakentamisen vuoksi, siellä on yhä alueita, joissa voi aistia vanhan ajan tunnelman ja nauttia luonnosta.
Epilän kylpylä ei ole historiallinen roomalainen kylpylä, vaan sen rakennutti kauppapatruuna Sixtus Syrjänen 1930-luvun puolivälin jälkeen omaksi ilokseen ja perheensä kesänviettopaikaksi. Hän sai idean matkustellessaan maailmalla.
Kylpylään kuului aikoinaan kylpyläkatos, sauna, wc, ja se sijaitsi lammen rannalla. Alue oli pengerretty ja siellä oli paljon puita ja marjapensaita. Kylpylä oli aktiivisessa käytössä 1950-luvulle asti, jonka jälkeen se alkoi rapistua. Nykyään paikalla on jäljellä kivitukimuureja, pengerryksiä ja betonirakenteita, ja alue on metsittynyt.
Lähtöpiste sijaitsee osoitteessa Taninkatu 1, Powerin ja XXL:n pysäköintialueella. Ilmaista parkkitilaa on myös kadun toisella puolella.
Julkisilla saapuville lähimmät pysäkit ovat 1014, 1015, 1021, 1078 ja 1079.
Ilmoittautuminen
Ei erillistä ilmoittautumista, tulet vain ajoissa perille.
Hinta
Tapahtuma on ilmainen.
Rennosti mukaan ja katselemaan niin maisemia kuin toisiamme!
Terveisin,
Tampereen sinkut
Lisätietoja sinkkutapahtumista:
- Osallistumalla tapahtumaan hyväksyt toimintaperiaatteet.
- Ekaa kertaa tapahtumassa? Lue vinkit.
- Tapahtumaan osallistujat ovat yleensä ikäryhmästä 37-60 vuotta. Myös muun ikäisiä käy tapahtumissa.
- Tapahtumat ovat vain sinkuille. Järjestäjä voi olla varattu, mutta osallistumisen edellytys on sinkkuus.
- Kannattaa käydä tapahtumasivulla tarkistamassa mahdolliset muutokset ja ilmoitukset ennen tapahtumaa.
- Kysyttävää? Katso Usein kysytyt kysymykset.
- Sinkkulistan kautta voit saada etuja tapahtumiin.
Tapahtuman järjestäjä
Tampereen Sinkut