Milloin

su 26.04.2026    
12:45 - 16:00

Missä

Pirkkala
Korpitie 13, Pirkkala

Kategoria

Päiväpatikointia pitkin metsiä, kohteena laavu ja tulistelupaikka Pirkkalassa Iso-Naistenjärven rannalla.

Matkaa tulee vähintään 3.2km lyhintä mahdollista reittiä kulkien. Eiköhän ainakin tuplata se tekemällä pari eksymistä Pirkkalan ja Peltolammin välissä olevien lukuisten alppien välissä, tai edes kiipeämällä Taaporinvuoren päälle katsomaan miltä uupumus näyttää yläilmoissa.

Maastollisesti poluilla on korkeuserojen lisäksi perinteinen Pirkkalalainen jalkahoito, eli nilkkoja metsästäviä kivikkoja, alta pettävää soraa, niljakkaita juurakoita ja luultavasti upottavaa mutaakin, joten jätetään ne kiiltävimmät kengät eteiseen. Mikäli paikalle tulee isompi porukka muutenkin kuin oppaan päiväunissa, voidaan tarvittaessa jakautua eri tahtisiin ryhmiin.

Milloin: 26.4.2026 klo 12:45.
Nyssen linja 11 tiputtaa Tampereen suunnasta tulijat Korpitien pysäkillä klo 12:35, jonka vuoksi tämä aloitusaika. Voidaan ainakin kuvitella, että sillä joku tulisi ja ehtisi mukaan.
Arvioitu kesto 3-4 tuntia tai kunnes koti-ikävä käy akuutiksi.

Missä: Lähtöpiste on Toivion koulun parkkipaikka, Korpitie 13.
Nyssellä saapuessa linja 11, pysäkki Korpitie, josta on noin 500m kävelymatka.

Varustus: Kaikki, mitä arvelet tällä henkisesti vaativalla retkellä tarvitsevasi. Omat eväät, paistettavat, juomat, istuinalusta ja kengät jotka kehtaat sotkea.

Reittioppaaksi on lupautunut eräs paikallinen eräjorma, tai saattaa olla jopa kaksi.

Muistathan pukeutua ja varustautua säätilan mukaisesti.
Ei säävarausta, toteutuu kelistä riippumatta. Jos sataa, kastutaan ja jos paistaa, hikoillaan.

Ei myöskään ilmoittautumista, ilmesty vain ajoissa paikalle.

Ai miksi mukaan?
Koska kotona on liian mukavaa ja kuivaa.
On ainakin sata eri tapaa nyrjäyttää nilkka.
Kärsimys kasvattaa resilienssiä ja yhdistää sieluja.
Nuotiosavuparfyymi on ilmainen ja kestää kerralla useita päiviä.
Kerrankin on käyttöä niille tyyriille ulkoiluvaatteille.
Voit kertoa olleesi Pirkkalan eräkurjuudella 2026.


Lisätietoja sinkkutapahtumista:

  • Osallistumalla tapahtumaan hyväksyt toimintaperiaatteet.
  • Ekaa kertaa tapahtumassa? Lue vinkit.
  • Tapahtumaan osallistujat ovat yleensä ikäryhmästä 37-60 vuotta. Myös muun ikäisiä käy tapahtumissa.
  • Tapahtumat ovat vain sinkuille. Järjestäjä voi olla varattu, mutta osallistumisen edellytys on sinkkuus.
  • Kannattaa käydä tapahtumasivulla tarkistamassa mahdolliset muutokset ja ilmoitukset ennen tapahtumaa.
  • Kysyttävää? Katso Usein kysytyt kysymykset.
  • Sinkkulistan kautta voit saada etuja tapahtumiin.

Tapahtuman järjestäjä

Pirkkalan metsäpatikka, mutakylpy ja savunhajua 1 | 1 Tapahtumia sinkuille!
Tampereen Sinkut


Kategoriat:

Tampereen Sinkut

Tampereen sinkut - Sinkut Tampere. Tämän profiilin kautta järjestetään myös Tampereen seurakunnan tapahtumia. Heidän yht.tiedot: yksinasuvattampere@evl.fi

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommentit
Inline Feedbacks
Kaikki kommentit

Sinkku?

Tervetuloa klubiin, jossa ainoa sitoutuminen on viikkokirjeen tilaaminen.

Luvassa naurua, ajatuksia ja ripaus yhteishenkeä 😍